Ohikulkiessaan Laulainen näitä vaan katsahti, sillä postihuoneella oli ensimäiseksi käytävä. Ja siellä olikin kirje odottamassa ja oli seisonut melkein siitä päivästä asti, jolloin oli täältä lähtenyt. Tämäpä jo harmitti. Ilmankos hänen mieltänsä oli koko matkan vaivannut. Vihdoinkin. Hänen täytyi päästä yksinäiseen paikkaan lukemaan. Aivan oikein, Annalta oli. Laulaiselle ei ollut koskaan ennen tullut näin mieleistä kirjettä. Eihän siinä vielä ollut sen suloisempia lauseita kuin kiitokset pitkästä kirjeestä ja että tulisi arpajaisiin, jos joutaisi ja saisi mieleisensä toverin. Yksinään ei ehkä tule, se näyttäisi hupsulta.
Laulainen tutki moneen kertaan joka sanan. Niistä ei voinut päättää sitä eikä tätä. Varmin merkki on se, jos Anna tulee tänne asti hänen kutsumuksestaan.
Se on jo voinut tullakin. Sepä olisi jotain. Parin tunnin päästä lähtee laiva paikkakuntalaisten toimeenpanemalle huviretkelle. Sitten se vasta olisi oikea huviretki.
Hän lähti kiireesti kävelemään joukon liikepaikoille ja teroitti silmänsä jokaiseen naisryhmään. Kävipä muun asian nimellä taloissakin katselemassa. Viimeksi meni tuonne väliaikaiseen ravintolaan, mutta ovella hän jo ymmärsi, ett'ei täällä ollut Leppämäen tyttärien majapaikka, jossa iloiset ylioppilaat pitivät hauskaa. Sisään hän kumminkin meni, saadakseen katsella sanomalehtiä, joita oli nähnyt vain muutamia vanhoja numeroita pitäjätä kiertäissä. Ravintolassa söivät herrat aamiaistaan, toiset joivat kahvia, taikka laulelivat. Kaikilla näytti olevan iloinen mieli. Laulaisen hakemishuolissa hapuileva mieli kohosi vähän korkeammalle. Jospa hänkin viivähtää täällä hetken aikaa, ehkä sieltä löytyisi joku tuttava. Hän alkoi pujotella pöytäin lomitse huoneen perälle, pyytääkseen jotain suuhunsa. Joku nykäsi takin liepeestä ja katsomaan kääntyissä hän huomasi, että siinä istui toimittaja Vipunen yhden toverin seurassa.
— No terve! sanoi tämä tavallisella reippaudellaan. Kuinka se matka onnistui?
— Hyvin tähän asti, vastasi Laulainen.
— Mutta miksei opettaja ole lähettänyt matkaltaan uutisia lehteen?
— Ei niitä kiireessä menossa tule kysellyksi eikä kirjoitetuksi.
— Mutta tottahan tulee kertomus matkasta, tiukkasi toimittaja. Onko sitä jo alotettu?
— En ole sitäkään alottanut, kun arvelin että maisteri Eskola sen kirjoittaa.