— No, maassa maan tavalla, jorisi kandidaatti ja tarttui kuppiinsa.
Heitetäänkö haukkumanimet pois?
Laulainen kävi vähän hämille, sillä oli harvoin juonut veljenmaljoja, eikä koskaan ennen näin lyhytaikaisen tuttavuuden perästä. Kohta hän selvisi ja kohoten kuppinensa seisomaan virkkoi:
— Kyllä minun puolestani.
Sitten he kapsauttivat kuppinsa laitoja yhteen ja ryyppäsivät. Mutta kun kandidaatti ei ollut muistanut kermalla jäähdyttää kuppiansa, olikin sen sisältö liika kuumaa ja hän tuli maininneeksi itselleen nimen, jota eivät ainakaan kristityt vanhemmat pane lapsellensa. Toimittaja räjähti nauramaan, joka suututti suunsa polttajaa yhä enemmän ja hän kivahteli:
— Vielä sinä — siinä naurat ja ensin kehut tuon kuuman kuran kelpaavan vaikka mihin.
— Olisit kaatanut kermaa sekaan, sanoi toimittaja yhä nauraen. Ethän sinä koskaan juone veljenmaljaa kuumalla vesilasillakaan, kaatamatta siihen ensin konjakkia.
— Se on aivan eri asia, jos on konjakkia, kiljui Leka. Mutta näytä sinä — missä täällä on konjakkia?
Pöydän ympärille keräytyi toisiakin herroja kuulemaan mitä Kyöstille on taas tapahtunut. Täältä kautta sai Laulainen kuulla uuden tuttavansa etunimen. Hänen omakin nimensä oli jäänyt ilmoittamatta, eikä sitä lähemmän tuttavuuden esittäjäkään enää muistanut kaivata. Kaikki nauroivat ja puhuivat niin vilkkaasti ja iloisesti, että Laulainen alkoi tuntea olevansa aivan kuin samaa joukkoa. Jotkut huomaavaisimmat jo siinä puheen kestäissä tervehtivätkin, esittäen nimensä. Tällaista seuraa ei ollut halvalle opettajalle usein tarjona. Hän kuunteli nautinnolla näiden sujuvaa suomenkieltä ja miten mainion mutkattomasti se aina asian vaatiessa vaihtui toiseen, sivistyneempään kieleen. Ja tällä kielellä lausutut sanat näyttivätkin olevan parasta, sillä kun joku pöydän ääreen tulleista herroista kertoi joko kandidaatin taikka jonkun toisen toverin merkillisimmistä sattumista, niin huvittavin osa useimmin lausuttiin tuolla toisella kielellä, koska kaikki kuulijat räjähtivät silloin nauramaan. Laulainenkin nauroi sen verran mukana, ett'eivät herrat huomaisi hänen jääneen jutusta aivan osattomaksi. Hän ei ollenkaan toivonut, että hänen kielen taitamattomuutensa huomattaisiin. Olisipa päinvastoin maksanut vaikka mitä, jos jonkin taikakeinon avulla olisi tuon salatun viisauden tuota pikaa saanut itselleen ja voinut yhtyä puheeseen niinkuin toisetkin.
Ett'ei aivan mykkänä tulisi istumaan, virkkoi hän puheen tauottua:
— Eiköhän nyt ole aika hankkiutua rantaan huvimatkalle?