Olihan hän täten valmistanut sattumalta huvimatkan yhdelle, jota joka hetki pakoitettiin orjamaisesti palvelemaan rahaa ja tukeuttamaan sen saamiseksi kaikki harrastuksensa ja tiedonhalunsa. Tiesi miten suurella vaivalla nekin pennit ovat haalitut kokoon, jotka nyt säästyisivät toisiin tarpeisiin.
Jo puhalsivat soittajat torviinsa ja laivat irtautuivat laiturista. Laulainen katseli surkutellen virkaveljeänsä, joka seisoi joukon takana ja oli nostanut molemmat lapsensa käsivarsilleen, että ne paremmin kuulisivat harvinaista, haluamaansa soittoa.
RUNOLLINEN PUHE JA RUNOLLINEN MATKA.
Nenäliinojen liehuessa lähtivät laivat kulkemaan tyyntä sisäjärveä toiselle järvelle vievää salmea kohti. Etäämmälle tultua lakkasi soitto ja hyvästelyliehutukset. Retkeläiset alkoivat katsella ympärillensä ilmestyviä uusia näköaloja. Pienemmän laivan mukaan kuuluvilla oli muutakin huolehdittavaa. He eivät pysyneet suuremman mukana ja kun kone teki työtä täydellä höyryllä, syyteli se kipinöitä venheessä olijain päälle. Venheeseen oli kohteliaisuudesta sijoittunut arvokkaintakin väkeä ja merkkinauhalla varustettu paikkakunnan ylioppilas liikkui siellä sovittelemassa istuimia ja kehoittelemassa varjelemaan vaatteitaan kipinöiltä. Hän oli kovassa puuhassa saada vireelle laulua, mutta huomasi tutkittaissa, ett'ei ollutkaan kaikkia ääniä. Tämän puutteen poistamiseksi hän puuhasi leikkiä, vaan ei sekään oikein sujunut.
Salmea kulkiessa ihailivat ulompaa tulleet parhaallaan kukoistavia lehtirantoja. Väljemmälle vedelle tultua kiipesi ylioppilas venheen kokkasuojuksen katolle ja iloisesti lakkiansa heiluttaen lausui:
— Arvoisat huvimatkailijat!
Tasan ei käy onnen lahjat, niinpä Luojan sääntö on. Noill' on soitto, suojus-laiva — proomu meidän laiva on.
Viimeisiä säkeitä lausuissaan hän viittasi kädellään edellä menevään laivaan ja sitten omaan veneeseensä. Kuulijat hymähtivät suopeana sukkeluudelle ja ylioppilaan tuttava kuiskasi toiselle että se ehkä lausuu sepittämänsä runon, sillä hänellä kuului olevan taipumusta runoiluun. Runoilulle häh ei kuitenkaan ruvennut, vaan jatkoi kohta suorasanaisesti:
— Näin alotetaan usein syvämietteisiä puheita, mutta minulla ei ole aikomus väsyttää teitä pitkillä puheilla, vaan jos sallitte, niin minä paikkakuntalaisena kiinnitän huomiotanne näihin meille rakkaisiin rantoihimme, että millaisia ne nyt ovat ja millaisiksi ne voisivat tulla.
Hän pysähtyi ja odotti kunnes sai kuulla hyväksyviä ääniä. Sitten hän jatkoi: