— Eipä jokaisen silmä huomaa ja jos huomaakin, niin ei löydä sanoja sitä ilmaistakseen muille.
— Kyllä huomaa. Tämän järven päähän päästyä tulemme joelle, jonka rannat ovat niin viehättävän vaihtelevaisia nyt kesällä, että niitä nähdessä tulee jokainen runolliseksi.
Viimein lähestyivät laivat joen suuta. Edellinen pujahti jo sinne, ja sen ala-osa katosi joen käänteessä jäleltä tulevain näkyvistä, niin että kannella seisovat näyttivät kulkevan viheriäistä niittyä pitkin. Tälle liikkuvalle ryhmäkuvalle oli vastaisen joen rannan koivikko viehättävänä taustana.
— Katsokaa! katsokaa! huudahtelivat jälempää tulevat.
Jokea kulkiessa katseli kukin sitä mikä hänen silmistään oli sominta.
Keskiosa joen rantoja oli aivan metsätöntä, tasaista niittyä.
— Tämä osa on vähän yksitoikkoista, mutta tuonnempana tulee taas vaihtelevaisempaa, selitti ylioppilas ikäänkuin anteeksi pyytäen kaukalaisille.
Maataviljeleväin katselijain ryhmästä kuului samaan aikaan tällaisia huudahduksia:
— Onpa siinä sileä niitty! Sitä niittelee huvikseen! Ollapa kaikilla tuollaiset niityt!
Jo loppui joki ja matkan pääpiste, Huuhkamäki, tuli näkyviin. Se oli pitkähkön yläjärven niemekkeellä.
Soittajat tarttuivat torviinsa ja marssin sävelten raikuessa laskivat laivat rantaan, niemen kupeelle.