— Ei meillä ole enään aikaa talossa käydä, huomautti Laulainen.
Hän oli Julianan kesken jääneestä lauseesta ymmärtänyt, ett'ei siinä talossa oltuna suopeita opettajille, ei ainakaan entiselle.
— Ei käydä talossa, vaan mennäänhän siitä kautta, vastasi Samuli ja käveli aikomaansa tietä.
— Aikooko Samuli tulla tänne enolaansa yöksi? kysyi Laulainen.
— Tänne minä tulen, jos vaan eivät ennätä ruveta nukkumaan.
— Ei nuo niin aikaiseen ruvenne.
— Aikaiseen ne näin sunnuntai-iltana rupeavat, jos ei ole ketään odotettavaa, tiesi Samuli.
Kartanolle tultua ilmeni ett'ei ainakaan vielä ollut pelkoa nukkumisesta. Tuvan ikkunasta näkyi miesten olkapäitä. Samuli hidastutti askeleitaan, että heidät ennätettäisiin huomata. Jo kääntyikin yhden kasvot ikkunaan päin, kohta toisen ja kolmannen.
Erillään olevan maitohuoneen ovi aukeni ja sieltä tuli nuori nainen, valkoinen esiliina edessä. Se näkyi ihastuvan nähdessään Samulin ja tuli sitä naurussa suin tervehtimään.
— Tämä on lasten opettaja Laulainen, huomautti Samuli matkatoveristaan.