Ja Samuli lähti.
Isäntä ja Laulainen menivät kammariin. Vastatulleesta oli huone outo ja kolea. Kitkerä tupakan haju pisti nenään. Ei ollut ihmisissäkään lämpöä. Hukkanen puhui vaan ilmoista, mutta sekin puhe tuli katkonaiseksi, kun hänellä oli alituinen työ piipussaan, jota piti kohennella ja vetää niin lakkaamatta, että savu nousi kuin kytevästä suosta.
Yhtä vähän miellyttävä oli emäntäkin. Se kävellä tassutteli äänetönnä kuin kone, eikä näyttänyt tietävän mistään muusta kuin kupistaan ja kannikoistaan, joita kanteli kammarin pöydälle niin tavattomat tarakat, että olisi luullut vähintään kymmenen henkeä olevan ruokittavana. Isännän mielestä siinä oli sittenkin vähä, koska ruvetessaan vieraan toverina keskeytynyttä syöntiänsä lopettelemaan kutsui vielä tuopillisen piimää itsensä varalle.
Laulainen oli jo oppinut ymmärtämään, että missä ruumiin ravitseminen on näin runsasta, siellä on turha ottaa puheeksikaan henkisempiä asioita. Siksipä he söivät melkein äänettöminä ja kun isäntä oli jälkiruuaksi tupruttanut paksun pilven savua, erkani kukin nukkumapaikalleen.
— Ohhoh, huokasi Laulainen yksin jäätyänsä. Taisinpa taas sattua ikävään paikkaan. Ei sekään Samuli jäänyt yöksi. Sen kanssa osasi puhella.
Hän katsoi ikkunasta naapuritaloon päin. Yhdestä huoneesta näkyi tuli, vaikka oli vielä jotenkin valoisa. — Siellä aijotaan valvoa vieraan kanssa pitemmän aikaa, ajatteli Laulainen. Varmaan ne kyselevät minusta ja mitähän Samuli sanonee. Muistaneeko oikein kertoa siitä päivällä pidetystä puheesta. Näkee sen siitä jos tulevat aamulla katsomaan koulun alottamista… Pitääpä niille ajatella vähän kuulemista, että jos hyvinkin tulevat.
Hän otti laukustaan Uuden testamentin, jota selaili hämärän valossa. Pian löytyi sopivat tekstin sanat. Mutta kun hän rupesi niistä puheen sisältöä suunnittelemaan, niin ajatukset vierähtivätkin aivan muille aloille. Ensin tuli mieleen kysymys oliko synti, jos niin sukulaiset, kuin Anna ja Samuli, menisivät keskenänsä naimisiin. Se jäi kesken ratkaisun, kun muistui mieleen Julianan kyselyt ja kehoitukset, sekä lausunnot entisestä opettajasta. Täytyi aivan naurahtaa niitä ajatellessa, varsinkin kun muisti miten kiire Julianalla oli ja miten sen pienet silmät tempoilivat.
Ei nyt tullut mitään, tuskaili hän huomatessaan joutuneensa pois alkuperäisestä ajatuksesta. Kaikista se vastuksen heittää. Jääköön aamuun.
Hän pani kirjan pöydälle ja rupesi nukkumaan.