Laulainen oli pitänyt muutamina päivinä koulua Hukkalassa, kun eräänä iltana valmistautui mennäkseen naapuritalossa käymään. Hän ilmoitti emännälle, ett'ei tarvitse odottaa illalliselle, jos ei ala hyvissä ajoin näkyä tulevaksi. Isäntäkin sattui kuulemaan heidän keskustelunsa ja kysyi:
— Mihinkä taloon opettaja aikoo mennä?
— Tähän Alapihaan, vastasi Laulainen.
— Onko Niiranen itse kutsunut käymään?
— Itse se kutsui täällä käydessään.
— Vai kutsui. Eipä se ole ennen kutsunut opettajaa kotonansa käymään. Se on vihannut tätä kiertävää koulua ja tahtonut että kansakoulu laitettaisiin. Joko olisi nyt leppynyt, koska on käynyt kuuntelemassa ja kutsunut opettajaa kotiinsa.
— Onhan se käynyt kaksi kertaa kuuntelemassa, vahvisti Laulainen tuntien mielihyvää. Ja olisiko tuo Niiranen ennenkään vihannut enemmän koulua kuin opettajaakaan, mutta ei ole muuten tullut käyneeksi, eikä kutsuneeksi.
— Vihannut on, aivan suoraan vihannut, väitti Hukkanen. Näkihän sen siitäkin kun ei enää viime eikä toisena vuotena lähettänyt lapsiaan tähän kouluun.
— Kylläpä sitten pitänee uskoa, myönnytti Laulainen.
Hänen olisi haluttanut selittää asiata siihen suuntaan, että on voinut silloin olla syytä koulussa, mutta omatunto ei oikein suosinut "rikkojen ruopimista" entisen virkaveljen päälle ja niin hän lähti keskustelua jatkamatta aikomaansa kyläpaikkaan.