— Pitäähän siihen toki olla haluakin, virkkoi hän viimein.
— Niin pitäisi olla, vahvisti Kokkonen. Mutta palkkapaimenia taitaa olla suuri osa.
— Mitkä isännän mielestä ovat palkkapaimenia? kysyi Laulainen varovasti.
— Jotka toisin opettavat ja toisin elävät, vastasi Kokkonen.
Laulainen oli luullut ukon tarkoittavan niitä, jotka hakevat suurempaa palkkaa, mutta huomasi erehtyneensä ja vastasi vähän nolona:
— Eihän tämä syntinen ihminen uskalla kehua elämäänsä.
— En minä sinua tarkoittanut, kun en vielä oikein tunnekaan, lohdutteli Kokkonen omalla tavallaan.
Uusien vierasten kammariin tulo vapautti jatkamasta tämän suuntaista keskustelua. Niitä oli kaksi naista, Alapihan Anna ja toinen ijäkkään puoleinen emäntä, jolla oli suora ryhti ja oman arvonsa tuntoa ilmaisevat kasvonpiirteet. Ne tulivat huoneeseen rohkeasti, ilman talon isännän työntämättä ja asettuivat istumaan toiselle puolen huonetta. Laulainen meni tervehtimään, mutta ei uskaltanut jäädä vähäksikään aikaa puhuttelemaan, sillä tuo Kokkonen saattoi kulmakarvainsa alta katsellen huomata vaikka mitä. Hän palasi ukon rinnalle istumaan ja ettei se arvaisi hänen panneen mitään huomiota nuorempaan naiseen kysyi hiljaa:
— Mistä talosta tämä viimeksi tullut emäntä on?
— Se on tästä mäen takaa, Putkinotkon talosta, tämän Hukkasen veljen emäntä.