— Minunko kyytipalkka? kysyi Hurskainen leveästi nauraen. Jos minä, isäntä-mies, ottaisin kyytipalkan, niin maisteri varmaan ihmettelisi summaa. Mutta minä en ota kerrassa penniäkään. Sanon vaan, että jos matka sattuu vastakin minun kotini kautta, niin terve tuloa.
— Kiitos sitten avustanne, muuta minä en voi, sanoi maisteri ja heitti hyvästit.
Vähän matkaa kuljettua hän virkkoi:
— Olipa siinä inhoittavan itserakas mies.
— Minä jo tiesin sen vanhastaan, sanoi Laulainen. Mutta sitä minä en ymmärrä, mitenkä noin kelpo ihmiseltä näyttävä emäntä on voinut ottaa tuollainen miehen.
— Se on hyvin tavallista, sanoi maisteri. Se todistaa vaan sitä, että naiset eivät osaa antaa niin paljon arvoa miehen älylle kuin sen ulkonaiselle korskeudelle.
— Ei toki kaikista naisista voine niin sanoa, sanoi Laulainen ajatellen yhtä, jonka luuli osaavan antaa arvoa älyllekin ja tämän lisäksi Putkinotkon emäntää.
— Ei ansaitse eroitella, väitti maisteri jyrkästi. Nainen tahtoo olla joko miehensä oikkujen orja, taikka että mies on hänen oikkujensa orja. Ehkä yksi sadasta ymmärtää ja toivoo saavansa tasa-arvoisen elämän kumppanin.
— Kovin huonoiksi maisteri ajattelee naiset, sanoi Laulainen koettaen lyödä asiata leikiksi. Ei ne toki silloin ajattele itsensä taikka toisen orjuuttamista, vaan rakkaushan se on joka vetää.
Maisteri ei ollut leikkituulella.