— Minkä sille asialle enää taitaa, jos tahtoisikin?
— Taitaa sille. Osaathan sinä kirjoittaa sanomiin. Kirjoita ja hauku minkä vähänkin ennätät.
— Mistäpä niitä kykenee haukkumaan, kun ei ole syitä?
— Kyllä syitä löytyy, väitti Juutinen. Tulehan tänne meille muutamiksi viikoiksi, niin minä neuvon syitä ja asioita.
— Sanokaapa jokukaan asia, josta sopisi kirjoittaa.
— No minä sanon, alotti Juutinen. Meillä on koulu tässä kylässä. Ilmoitettiin opettajan virka avonaiseksi. Ei hae ketään. Ilmoitetaan uudestaan. Jo hakee yksi, vaan kun käypi katsomassa, niin peräytyy pois. Nyt ei ole enää aikaa ilmoitella, vaan täytyy lähteä kyselemään, jos tuohon jonkin saisi opettajaksi, vaikkapa ukko-mustalaisen. Jopa saadaankin oikein "lentävä" ryökkynä, jonka vaatteet ovat siipiä täynnä hatusta kantapäähän asti. Mutta kesken lukuvuotta tulee sille niin "kauhean ikävä", että täytyy lähteä pois. Taas etsimään uutta, vaan sille käypi samoin…
Kesken puheen tuli emäntä kahvikojeineen ja virkkoi naurahtaen:
— Onpas vaan ukko ruvennut vieraillekin kiivastelemaan siitä koulustaan.
— Enhän minä tässä kiivastele, kerron vaan, puolusteli Juutinen. Eikä se ole minun kouluni. Vastaan olin koko hommaa, vaan en niin kovasti kuin olisi sietänyt olla.
— Onko tämä isäntä käynyt siellä usein kuuntelemassa? kysyi
Laulainen emännältä.