Hän kävi heti kutsumassa pojan, jolle maisteri selitti asian ja johon Juutinen lisäsi, että sano sinä nyt asiasi niin selvästi, että jokainen ymmärtää ja huonokuuloisetkin kuulevat.
— No minä koetan sanoa, lupasi poika urheana ja rykäsi jo valmiiksi ääntänsä selvittääkseen.
Juutinen huomasi, että maisteri aikoi ottaa rahakukkaronsa, ja viittasi pojan menemään.
— Minä olisin antanut pojalle lantin, virkkoi maisteri, kun huomasi, kenen käskystä se meni.
— Ei oteta meillä lanttia esille, jos olisi suuremmatkin asiat, sanoi Juutinen. Itsellennekin mahtaa olla vaivat palkkoja, niin vieläpä silloin muille maksamaan.
— Täytyy niistä pyydetyistä palveluksista maksaa, selitti maisteri. Ja ottihan majatalon Vanninen kaksi markkaa siitäkin, kun omat kyläläisensä istuivat tunnin ajan hänen tuvassaan.
— Tuo kurja, harmitteli Juutinen. Parhaaseen paikkaan te olette yöksi menneetkin. Kaikkihan sitä kiertävät, jotka vaan tietävät. Siinäkö te söitte aamiaisen, vai oletteko vielä syömättä?
— Jo me syötiin tuolla Pajuniemen Hurskaisen luona, joutui Laulainen selittämään.
— Tuon houhelon luona, virkkoi Juutinen. Siinä on taas toista lajia mies. Ennättikö se teille oikein houheloida.
— Ei oikeinkaan ennättänyt, kun sattui olemaan kalassa. Mutta kyllä tämä maisteri ennätti kuulla kyllikseen järven yli tullessa.