—Elä vain ajattelekaan purkaa, muistutti Reeta.
—Eihän tuo ole vielä kunnolle kerittykään, ilvehti Viija.
—Kylläpä se kohta alkaa olla.
* * * * *
Nyt oli Viija kolme kertaa kirkossa kuulutettu, oli ikäänkuin kolme sitovaa solmua vedetty hänen elämänsä lankaan.
Muutama aika sitten istui Viija ompelemassa koneellaan ja Liisa neuloi sukkaa siinä lähellä.
—Eikö se tunnu mielestä somalta, kun kuulee kirkossa itseään mainittavan? kysäisi Liisa.
—Ei tuo tunnu paljon miltään, sanoi Viija naurahtaen.
—Satuitko sillä tiellä näkemään niitä muita, entisiä sulhasiasi?
—Näin minä muutamia.