—Olivatkos ne näkevinään?
—Kyllä kai, koskapa näkyivät toisilleen osoittelevan ja nauravan.
—Mitäs sinä ajattelit?
—Minä ajattelin, että vielä te tulisitte, jos minä annan luvan tulla, ja astuin ylpeästi ohitse.
—Vielä ne ehkä kirjoittavat, että purkaisit.
—Luultavasti.
Liisa neuloi vähän aikaa ajatuksiinsa vaipuneen näköisenä, siirtyi sitten aivan Viijan eteen ja sanoi:
—Kohta sinä heität minut tähän yksinäni.
Viija pyöritti kiireellä vaatteen sauman loppuun ja rapsauttaessaan rihmaa poikki kysyi:
—Minäkö kohta heitän sinut?