—Pois minun pitäisikin lähteä, sanoi hän ikäänkuin omissa ajatuksissaan.—Siellä kotona mahtavat kaivata, kun suutani tuossa syhytti vasemmalta puolen. Petu-poikakin näytti nyt lähtiessäni olevan niin ikävissään.
—Mikähän sillä olisi? kysyi Reeta toiselta puolen tupaa.
—En minä toki ruvennut utelemaan, sanoi emäntä ikään kuin kavahtaen.— Mutta minä luulen, että sitä poikaraukkaa huolettaa se, kun tämä maailma on niin muuttelevainen, että jos ne vievät sen, jota hän niin kaikesta sydämestä ja kaikesta sielusta … rakastaa.
Emäntä yritti sanoa: ja kaikesta voimasta, mutta huomasi, että se on sitten ihan niin kuin katekismuksessa sanotaan, ja niin heitti sitä vaille.
—Mahtaisiko tuo sitä huolia, arveli Viija.
—Voi-oi, veti emäntä pitkään. Sitähän se toki huolii, mitäs se muuta…
—Vaan jos se katuu sitä, kun tuli tällaisen kuin minun luokse ollenkaan tulleeksi, sanoi Viija.
—Voi-ooi, veti emäntä vielä pitempään.—Ei toki, mitenkä nyt toki, hyvänen aika. Joka niin kauan pelkäsi, ennen kuin uskalsi tulla tänne ajatustaan sanomaan. Minä näin, vaikka ei se puhunut. Viimein jo kävi säälikseni ja kysyin, että oletko sinä kipeä?—Ei, sanoi se, en minä ole kipeä.—On sinulla jotakuta, sanoin minä, kävisit jossain omaisissasi kylässä. Ja silloin se tunnusti, että hän kävisi täällä, niinkuin … josta minä ihan säikähdin, enhän minä sitä osannut mitenkään ajatella, omaisiakin kun ollaan ja mitäpä se meidän talokaan on muiden suhteen. Minä sanoin, että kyllä se mahtaa olla turha vaiva, jos ne konttimiehet sotkevat ja purattavat, niin on vaan ilkeätä, kun tämä nykyinen rovasti on hyvin vihainen siitä. Eikä ne herrasväessä tee sitä milloinkaan. Ja maisteri kertoi, kun oli meillä yötä, ja useinhan tuo on ollutkin, että hänen kotipuolessaan ovat talonpoikaisetkin jo niin sivistyneitä, ettei kuin hyvin harvoin puretaan ja sitä pidetään suurena häpeänä.
—Mitenkä se maisteri sattui sitä puhumaan? kysyi Reeta.
—Se kantautui siinä puheeksi, kun maisteri alkoi kysellä Petulta, että milloinka ne häät pidetään. Ja kun se maisteri on niin ropakkatuumainen, niin jopa itse sanoi, että hän tulisi mielellään vihkimään. Siihen minä satuin sanomaan, että maisteri se kutsuttaisiin hyvinkin, vaan sitä ei tiedä, kun ne niin usein täällä vielä kuulutuksistakin purkavat—ja siitä se puhe sai alkunsa.