—Täällä karjamajalla se on hyvä olla, puheli emäntä syödessään. Täällä on ruokavarat vallassa, kun vaan pitää huolta sellaisista tarpeista, joita ei kotona ole. Siellä sitä minäkin miniänä ollessa aloin lihomaan ruveta, vaikka silloin ei tuotu paljon mitään muualta.
Emäntä puhui naurussa suin ja katsoi viekkaasti.
—Saattaa ne muutamat lihoa, sanoi Viija. Mutta minä tahdon tympeytyä yksiin ruokiin.
—Kyllä, jos ne niin yhdet olisi, nauroi emäntä. Vaan onhan teillä toki takana varat, jotta tulee ruokalysti.
—Ei minulla ole muuta kuin mitä tässä näkyy, sanoi Viija koettaen nauraa, vaan se kävi huonosti.
—Mitä tyhjää, jatkoi emäntä.—Nuorena sitä tahtoo vähän niinkuin ujostella sellaistakin, joka ei ole mitään. Nyt minä saatan ottaa viinipullon kaapista, vaikka kenen nähden, eikä se ole kuin terveellistä vaikka kelle.
—Taitaahan se olla terveellistä, myönsi Viija.
—On se, vakuutti emäntä. Minä viikolla näin, kun miehenne osti juomia, niin minä heti arvasin, että viinipullot on tänne tulevia.
—Ei niitä ole tänne tuotuna, sanoi Viija. Ne ovat olleet kotiin.
—Ei olleet kotiin, intti emäntä. Me ajettiin peräkkäin kaupungista ja minä näin että johonkin muualle ne juomat jäivät, vaikka koetteli se eksytellä minua.