—Taitaa nämä meidän pienet kirkkomiehet jo kiirehtiä kotiin, sanoi
Reeta.—Hyvästi nyt emäntä ja paljon kiitoksia.
Ei niin vähät kannata kiitellä. Mutta jos vähänkin soveltuu, niin käykää toki koko joukolla meillä kylässä, kun ollaan vähän omaisiakin, kehoitti emäntä.
Sitten heitettiin erojaishyvästit. Kaikki käänsivät selkänsä kirkkoon päin. Voimakkaimmat ajoivat hevosilla, huonoimmat astuivat jalan ja keskinkertaiset kulkivat veneellä. Rannoilta lähtikin veneitä toinen toisensa perästä mennä tuijottamaan kotiansa kohden. Soutumiehet vain eivät olleet selkäänsä kääntäneet, he katselivat nyökkäistessään yhä etenevää kirkon tornia ja tuolta toisaalta päin näkyviä kauppapuoteja rantatörmällä. Yhä ne etenivät ja viimein jäivät tuonne niemen taakse näkymättömiin.
Väsymys verkastutti kirkkomiesten kulkua. Tuntui niin hyvältä ajatella kohta pääsevänsä vuoteelleen. Aurinko oli korkealta kesäpäivän matkoiltaan kelluellut alemmaksi ja paistoi hyvin hellävaroen hienon pilvihunnun lävitse.
Viijan ja Liisan päät painuivat veneen nytkähdellessä yhä alemmaksi ja kun aurinko, toivottaakseen hyvää yötä, viimein kuvasi kauniit ruskot taivaalle, olivat ihmiset, niin isot kuin pienetkin, suloisen unen helmassa.
* * * * *
Kirkossakäynnin muisto säilyi Kivirannan lapsilla aina talveen asti. Vanhatkaan eivät käyneet enää kuin yhden kerran kesän aikana, ja sillä tiellään otti Reeta Tuomelan emännän kutsut täyttääkseen ja kävi hänen kotonaan yötä olemassa. Nyt heidän ystävyytensä kasvoi yhä lujemmaksi. Siellä oli katseltavana kaikki talon rikkaudet, pienimmistä suurimpiin. Monta tusinaa oli Reeta lukenut kahvikuppiakin ja tusinan suuria hopealusikoita, siihen muita rikkauksia jos kuinka paljon. Samppakin innostui Reetan kertomuksesta, niin että sanoi: "Mahtaa olla omistaan elävä talo."
Reetan kertomukseen liittyi vielä, että siinä on kaksi poikaa, toinen Petua vähän vanhempi, Vester-niminen, joka ei näytä aivan niin virkeäjärkiseltä, mutta kyllä siitä vielä mies tulee.
* * * * *
Joutui taas tuo hiljainen talvi, joka supisti elämän niin pieneksi, että Kivirantakin näytti pihasta päin katsoen olevan hyvin hienossa kantimessa muusta maailmasta. Jäälle oli harvoin ajettu tien viipero, joka vei toisiin taloihin. Pihassa soikuloi muutamia vähän enemmän tallatuita polkuja, joista Sampan heinätie oli pisin. Sitten vei saunalle vahvin ura, joka oli lämmmittäjäin jaloista tallautunut melko mustaksi. Kylpy olikin ainoa virkistys kylminä talvi-iltoina, eivätkä herrat ole tyytyväisempiä istuessaan teatterinsa penkillä, kuin oli Samppa päästyään kuuman saunan lauteelle vasta käteen. Lämmittämisestäkin sai hän pitää tänä talvena suurimman huolen, sillä Reeta ei sanonut rupeavansa mokomaan puohinkiin. Tyttöjenkään mielestä ei Reeta ollut aivan samanlainen kuin ennen, mutta eivät he osanneet sitä ajatella miksikään.