—Mitä me tuota katsotaan, juostaan pois, sanoi joku joukosta.
—Se on tuon Viijan hakumies, selitti Arolan Mari hiljaa.
—Minnekä sitä haetaan?
—Tuon Tuomelan isännän kotiin. Onko ne omaisia?
—Tuskin yhtään.
—Vai niin. Ja yhtä kaikki on tultuna asianalkain hakemaan. Mitäs se alkaa olla … saa nähdä, puheli tyttö.
Sylvi tuli Viijaa tervehtimään ja tahtomaan kotiinsa. Eihän siinä Viijalla ja Liisalla ollutkaan enää inttelemistä, kun olivat emännälle niin varmaan luvanneet, mutta Mari ei taipunut ollenkaan.
—No lähtään me, jotka lähtään, sanoi Sylvi ja meni hevostaan päästämään.
Alkakaa vaan mennä, kiirehti Saara, ja viekää minulta emännälle paljon terveisiä.
Kiireellä kiipesivät tytöt kärryihin ja itse Sylvi astua potkaisi pitkillä säärillään perästä. Sitten hän asettui etunojaan istumaan ja tapansa mukaan venäyttäen leukaansa, nykäisi hevosen juoksemaan.