Kauppias vihdoinkin läksi, eikä Viija tuntenut hänen menoaan katsoessa yhtään kaipuuta, sillä hän oli jo näin vähälle aikaa saanut kyllänsä hyvästä ja hauskasta kaupungin elämästä. Ompelukone oli toista. Sen ääressä hän istui ja unohti koko muun maailman.
* * * * *
Oppiajan pikainen loppuminenko lienee tehnyt sen, ettei Viija uudella koneellaan muutaman ajan kuluttua saanutkaan enää ommelta syntymään. Täytyi mennä noutamaan Arolan Maria neuvonantajaksi. Marin veli Antti varustautui sisarensa kamariin Viijaa puhuttelemaan.
—Tiedätkö mitään uutisia? kysyi Antti vähän muuta puheltuaan.
—En, sanoi Viija. Onko sitten mitä tapahtunut?
—Ei vielä ole tapahtunut mitään, mutta sota taitaa kohta syttyä, sanoi
Antti ja naurahti.
—No elä nyt! Sielläkö Turkinmaalla, vai missä?
—Ei kuin näillä meidän seuduilla.
—Niin, se mitä lienee niitä sinun sotiasi.
—Eikä ole minun sotiani, aivan voimallisten sotia. Aseita on jo varustettu… Ettekö ole utelias tietämään?