Rolandsen oli nähtävästi aivan hullu.
"Jos Te pitäisitte päänne hiljaa, niin voisin helpommin leikata", sanoi tyttö.
"Minä en siis saa nähdä Teitä. Kuulkaahan nyt, Olga, oletteko Te kihloissa?"
Mutta tätä kysymystä vastaan ei Olga ollut varustautunut. Eikä hän sitäpaitsi ollut niin hirveän vanha ja kokenut, ettei mikään kykenisi saattamaan häntä hämilleen.
"Minäkö? En", vastasi hän vain. "Luulen, että sen nyt pitäisi olla suunnilleen oikein leikattu. Kunhan nyt vain saan sen tasaiseksi." Olga päätti puhua muutamia ystävällisiä sanoja Rolandsenille, sillä hän epäili, että tämä oli päissänsä.
Mutta Rolandsen ei ollut päissänsä, vaan aivan selvä. Hän oli viime aikoina tehnyt kovasti työtä, sillä monet vieraat nuottaseurat olivat antaneet sähkölennätinlaitokselle paljon tekemistä.
"Ei, älkää vain lopettako", pyysi hän; "leikatkaa koko pää ympäriinsä vielä kerran tai kaksi niin olette kiltti."
Silloin hymyili Olga:
"Eihän siinä olisi mitään järkeä."
"Oh, Teidän silmänne loistavat kuin tähtipari", sanoi Rolandsen. "Ja
Teidän hymynne valaisee minut, kuin kirkkain auringonpaiste."