Nyt oli kysymys vain siitä, minkälainen mies uusi pappi oli. Koko pitäjä oli jännityksissään. Tosin kuului hän olevan vain varapappi ja määrätty vain niin kauvaksi aikaa, kunnes nimitettäisiin vakinainen, mutta varapapit jäävät usein pitkäksi aikaa tähän köyhään kalastajaseurakuntaan, jossa joka neljäs sunnuntai oli tehtävä vaivaloinen matka kappeliseurakuntaan. Sentähden ei tätä papin paikkaa suinkaan kilvan haettu.
Huhuttiin, että uusi papinperhe oli varakasta väkeä, joka ei pitänyt lukua joka pennistä. Jo etukäteen olivat he pestanneet talousneidin ja kaksi palvelijatarta, eivätkä he olleet sen säästävämmin hankkineet maanviljelykseen tarvittavia voimiakaan, sillä he olivat pestanneet kaksi renkiä ja lisäksi pikku Ferdinandin, jonka oli oltava virkku ja valpas ja juostava kaikkien asioita.
Teki hyvän vaikutuksen seurakuntalaisiin, että heidän pappinsa muka oli niin varakas. Siinä tapauksessa hän ei luultavasti pitäisi niin tarkkaa lukua kymmenyksistään ja oikeuksistaan, vaan saattaisi päinvastoin hiukan lahjoittaa köyhille. Oltiin suuressa jännityksessä. Kirkonisäntiä ja muita kalastajia oli tullut ottamaan vieraita vastaan; he kävelivät venevajojen edustalla suurissa saappaissaan, purivat tupakkaa, sylkivät ja juttelivat.
Nyt tuli pitkä Rolandsen vihdoinkin tietä myöten, hän oli eronnut Olgasta ja neitsyt van Loos poistui keittiön akkunan äärestä. Hän aikoi pitää tämän tapahtuman mielessään — hänen täytyi kovin usein vaatia Ove Rolandseniltä selitystä. Hän oli syntyjään hollannitar, puhui Bergenin murretta ja sitä niin liukkaasti, että hänen oman sulhasensa oli täytynyt antaa hänelle liikanimen "neitsyt Fan los." [Suomeksi: piru irti.] Ylipäätänsä oli pitkä Rolandsen jokseenkin sukkela ja hävytön mies.
Mihinkähän hän nyt aikoi? Tuumikohan hän mennä vastaanottamaan papinperhettä? Hän ei kait ollut nytkään tavallista selvempi, hän tuli komeillen liljankukka napinlävessä ja hattu kallellaan; niinkö aikoi hän ottaa vastaan vieraat! Sillalla kävelevät kirkonisännät olisivat mieluummin nähneet, ettei hän olisi ensinkään tullut näin tärkeällä hetkellä.
Ja sopiko yleensä ensinkään olla sen näköinen, kuin hän oli? Hänen nenänsä oli aivan suhteettoman suuri verraten hänen pieneen yhteiskunnalliseen asemaansa, ja lisäksi oli hän antanut tukkansa kasvaa koko talven, niin että hänen päänsä muuttui yhä taiteellisemmaksi. Kostaakseen sanoi hänen morsiamensa, että hän oli aivan kuin taiteilija, josta lopuksi tuli valokuvaaja. Hän oli 34-vuotias, ylioppilas ja vanhapoika, soitti kitaraa, lauloi talonpoikaislauluja bassoäänellä, ja nauroi silmänsä kyyneliin, kun ne olivat liikuttavia. Hän oli mielellään niin suurenmoinen. Hän oli sähkölennätinlaitoksen hoitaja ja oli hoitanut virkaansa jo kymmenen vuotta. Rolandsen oli pitkä ja vahvarakenteinen, eikä kieltäytynyt tappelusta kun tilaisuus tarjoutui.
Pikku Ferdinand hätkähtää. Hän näkee kauppamies Mackin valkean laivan etukeulan vilahtavan niemen takaa; silmänräpäystä myöhemmin on hän kolmella askeleella loikannut portaita alas ja huutanut keittiöön: "Nyt ne tulevat!"
"Jestas, joko ne nyt tulevat!" huutavat palvelijattaret säikähtyneinä. Mutta talousneitsyt ei menetä malttiaan, hän on ollut tässä talossa jo entisen papin aikana ja tietää tehtävänsä, reipas ja käytännöllinen kun on. "Kahvi tulelle!" huutaa hän vain.
Pikku Ferdinand kiidättää uutisensa edelleen rengeille. He viskaavat pois sen, mitä heillä on käsissään, sukasevat kiireenkaupalla ylleen pyhänutun ja rientävät sillalle auttamaan. Kaikkiaan kymmenen miestä oli nyt vieraita vastaanottamassa.
"Hyvää päivää," sanoo pappi laivan perältä, hymyilee hieman ja ottaa päästään pehmeän hattunsa.