Ja kaikki miehet maalla paljastavat kunnioittavasti päänsä ja kirkonisännät kumartavat, niin että pitkä tukka hulmahtaa silmille. Pitkä Rolandsen kumartaa muita vähemmän, on itse melkein suorana, mutta laskee hatun syvään.
Papilla, nuorenpuoleisella miehellä on punertava poskiparta ja kesakoita; nenäreijät ovat ikäänkuin vaaleiden viiksien peitossa. Rouva on väsyneenä merisairaana laivan kajuutassa.
"Nyt olemme perillä", sanoo pappi kajuuttaan ja auttaa rouvansa ulos sieltä. Molemmat ovat puetut omituisen vanhoihin, paksuihin vaatteisiin, jotka eivät ole ensinkään komeat. Ne ovat arvattavasti vain matkaa varten lainattuja vaatteita, joiden alla on oikea puku. Rouvan hattu on takaraivolla, ja kalpeat kasvot suurine silmineen tuijottavat miehiin. Kirkonisäntä Levion kahlaa veteen ja kantaa rouvan maihin, pappi selviytyy itse.
"Nimeni on Rolandsen, sähköttäjä", sanoo pitkä Rolandsen ja astuu esiin. Hän oli kutakuinkin päissään ja jäykkä silmiltään, mutta kun hän oli paljon kokenut mies, oli hänen esiintymisensä aina varma. Niin, ei kukaan ollut nähnyt tuon pirullisen Rolandsenin kyvyn pettävän, kun oli seurusteltava mahtavien miesten kanssa ja esitettävä loistavia puheenparsia. "Jos nyt vain aivan varmaan tietäisin", jatkoi hän kääntyen papin puoleen, "niin esittäisin Teille kaikki nämä. Luulen noiden kahden olevan kirkonisäntiä. Nämä kaksi ovat Teidän renkejänne. Ja tämä on Ferdinand."
Ja pappi ja hänen rouvansa nyökäyttävät kaikille hyvää päivää; he tulisivat kyllä pian tuntemaan toisensa. Nythän pitäisi matkatavarat saada maihin.
Mutta kirkonisäntä Levion katsahtaa laivaan ja on aikeissa taas kahlata sen luo.
"Eikö ole lapsia?" kysyy hän.
Ei kukaan vastaa, kaikki katsahtavat pappiin ja hänen rouvaansa.
"Niin, että eikö ole lapsia?" jatkaa kirkonisäntä.
"Ei", vastaa laivan perämies.