Papin maatessa ja miettiessä näitä, joutui aamu. Tuo onneton sähköttäjä Rolandsen oli turmellut hänen yöunensa, hän nousi levolta jo kello kuusi. Silloin huomasi hän, että rouva jo oli pukeutunut kaikessa hiljaisuudessa ja mennyt ulos.
Aamupäivällä meni rouva sähköttäjä Rolandsenin luo ja sanoi: "Te ette saa laulaa meille öisin."
"Ymmärrän, että käyttäydyin tyhmästi", sanoi Rolandsen. "Luulin, että neitsyt van Loos oli siinä huoneessa, mutta hän onkin muuttanut."
"Te lauloitte siis hänelle?"
"Niin. Pienen laulunpätkän näin aamuhetkellä."
"Siinä huoneessa makasinkin minä", sanoi rouva.
"Neitsyt makasi siinä ennen, edellisen papin aikana."
Rouva ei sanonut enää mitään, hänen silmänsä olivat käyneet tuhmiksi ja sameiksi.
"Niin, niin, kiitos vaan", sanoi hän poislähtiessään, "olihan laulua hauska kuulla, mutta Te ette saa enää tehdä niin."
"Minä lupaan sen. Jos olisin aavistanut… En tietysti olisi uskaltanut tehdä sitä."