II.
Ei, Rolandsen ei odottanut, hän tunsi neitsyt van Loosin ja tiesi mitä oli odotettavissa. Ja harvoinpa hän tekikään muuta, kuin mikä häntä itseään huvitti.
Tiellä tapasi hän kalastajan, joka ei ollut ehtinyt vastaanottamaan pappia. Se oli Enok, herännyt ja hiljainen mies, joka aina painoi silmänsä maahan ja jonka pää oli korvapakotuksen takia kiedottu kaulahuiviin.
"Sinä olet myöhästynyt", sanoi Rolandsen ohimennessään.
"Joko pastori on tullut?"
"Jo. Annoin itse kättä hänelle." Rolandsen huusi vielä olkapäänsä yli:
"Huomaa sanojani, Enok: Kadehdin papilta hänen rouvaansa!"
Olipa koko älykästä lausua niin julkeita ja kevytmielisiä sanoja. Enok oli varmasti levittävä ne laajalle.
Rolandsen kulki kulkemistaan metsää ja tuli joen partaalle. Siinä oli kauppias Mackin kalanliimatehdas, muutamia tyttöjä oli siellä työssä ja Rolandsen laski aina ohikäydessään mielellään hiukan leikkiä heidän kanssaan. Siinä suhteessa oli hän koko naisten mies, sitä ei kukaan voinut kieltää. Hän oli sitäpaitsi hyvällä tuulella ja pysähtyi siihen kauemmaksi aikaa. Tytöt huomasivat heti, että hän oli vallaton ja päissään.
"No, Ragna, minkä takia luulet minun niin usein tulevan tänne?"
"En tiedä", vastasi Ragna.