Mutta Levion ei uhallakaan aikonut väistyä, ei tuuman vertaa. Tuossa tuli pappi, ja hän kuuli kyllä heidän riitansa, mutta mitä välitti Levion enää papista!
Vene tuli maihin, kaikki miehet juoksivat esiin kirveineen ja hakoineen, pappi tervehti hätäisesti ja virkkoi pari sanaa: "Nämä keskikesän tulet ovat vaarallisia, Enok — säkenet lentelevät joka puolelle. Mistä me alamme?"
Enok oli aivan sekaisin — pappi esti häntä ja veti hänet pois, ettei hän enää saisi jatkaa riitaa Levionin kanssa.
"Mistä päin tuulee?" kysyi pappi. "Tule näyttämään, mihin kaivamme ojan."
Mutta Enok oli kuin neuloilla, hänen täytyi pitää Levionia silmällä ja hän vastasi papille kuin houreissa.
"Elä anna onnettomuuden niin vallata itseäsi", sanoi pappi taas. "Rohkaise mielesi. Tuli on sammutettava!" Ja hän tarttui Enokin käsivarteen.
Muutamat miehistä lähenivät hiukan tulta ja alkoivat omin päin kaivaa ojaa. Levion oli yhä samalla paikalla ja huokui — hän potkasi litteätä kiveä, joka oli kivilohkareen vieressä. "Ei hän ole piilottanut tänne mitään, se oli pelkkä valhe", ajatteli hän ja katseli alaspäin. Kun hän potki myös maata, joka oli kiven alla, tuli näkyviin kaulahuivi. Kaulahuivi oli Enokin, se oli entinen korvasuojustin. Levion otti sen maasta, se oli kokoonkääritty mytyksi. Hän tempasi pois kaulahuivin, siinä oli rahoja, paljon rahoja, seteleitä. Ja setelien joukossa oli suuri valkea asiakirja. Levionin uteliaisuus herää, hän ajattelee: "nämä ovat varastettuja rahoja!" Hän käärii auki paperin ja tavailee sitä.
Silloin huomaa Enok hänet ja huutaa käheästi; hän riistäytyy irti papista ja kiitää takaisin Levionin luo puukko kädessä.
"Enok! Enok!" huutaa pappi ja koettaa saada kiinni hänet.
"Siinä on varas!" huutaa Levion heitä vastaan.