"Ei, ne ovat liian vanhoja. Arvelin tehdä niistä salaattia",
"Ne ovat viruneet tuossa yli viikon ajan", sanoi pappi, "ja ovat jättäneet jäljen pintamaaliin."
"Niin, nyt sen näet. Ei pitäisi koskaan kiilloittaa huonekaluja, ne eivät silloin kelpaa mihinkään."
Silloin alkoi pappi nauraa ilkeästi. Rouva heitti pois ompeleensa ja nousi seisomaan.
Mies ei antanut hänelle koskaan rauhaa, vaan piinasi hänet kuoliaaksi ymmärtämättömyydellään. Ja taas kehittyi sellainen tyhmä ja hedelmätön riita, kuten ennen vähän väliä näiden neljän vuoden aikana. Pappi oli tullut nöyrästi pyytämään lykkäystä kenkäjutussa, mutta hänelle kävi yhä vaikeammaksi toimittaa asia, suuttumus kuohahti yli äyräiden. Miten kaikki olikaan pappilassa nurinkurin, sittenkuin neitsyt van Loos oli lähtenyt tiehensä ja rouva itse hoiti taloutta.
"Mutta samalla kertaa puhuen — etkö voisi edes joskus pitää huolta keittiön puolella?" sanoi pappi.
"Pitää huolta? Kai minä pidän huolta. Ovatko asiat nyt entistä hullummin?"
"Näin eilen likaämpärin täynnä ruokaa."
"Kun et sotkeutuisi joka asiaan, niin kaikki kävisi paremmin."
"Siinä oli suuri kasa kermapuuroa, jota syötiin edellisenä päivänä puolisiksi."