"Elä nosta sitä kantta, Pernille", huusi hän. "Oletko järjiltäsi?"
Pernille punastui. "Fredrik on sanonut, että pataa on hämmennettävä", väitti hän.
"Joka kerta kun nostat kantta, haihtuu lämpöä", sanoo Rolandsen.
Mutta kun Fredrik Mack, kauppamiehen poika, kohta sen jälkeen tuli paikalle, käänsi Rolandsen taas puheensa leikilliseksi:
"Sinähän, Pernille, palvelit nimismiehellä yhden vuoden? Olit niin vihanen ja tulinen, että löit rikki kaiken muun, paitsi sängyn patjat."
Kaikki nauroivat. Pernille oli näet päinvastoin maailman sävyisin olento. Sairas oli hän myös ja lisäksi urkujenpolkijan tytär, niin että hänessä oli hiukan jumalista leimaa.
Tultuaan tielle, näki Rolandsen uudelleen lukkarin Olgan. Olga oli arvattavasti käynyt puodissa. Hän käveli kaikin voimin; päästäkseen pakoon, sillä olihan häpeä, jos Rolandsen luuli, että tyttö oli odottanut häntä. Mutta Rolandsen ei ajatellut mitään sen suuntaista, hän tiesi vallan hyvin, että jolleivät he sattuneet joutumaan juuri kasvot vasten kasvoja, niin nuori tyttö väisti häntä ja pakeni. Eikä Rolandsenillakaan ollut mitään erityistä halua tavata tyttöä, ei ensinkään. Eihän Olga ollut hänen ajatustensa esine.
Rolandsen tulee kotiinsa lennätinasemalle. Hän tekeytyy juhlallisen näköiseksi, ettei tarvitsisi antautua puheisiin suulaan apulaissähköttäjän kanssa; Rolandsen ei ollut näihin aikoihin ensinkään miellyttävä virkatoveri. Hän sulkeutuu syrjäiseen huoneeseensa, johon eivät pääse muut, kuin hän itse ja vanha siistijävaimo. Siellä hän elää ja siellä hän nukkuu.
Tämä huone on Rolandsenin maailma. Rolandsen ei ole pelkkää kevytmielisyyttä ja paloviinaa, vaan myös suuri ajattelija ja keksijä. Hänen huoneensa tuoksuaa hapoilta, nesteiltä ja lääkkeiltä, niiden haju tunkeutui aina käytävään asti, niin että jokainen tunsi sen. Rolandsen ei ensinkään salannut, että kaikkien näiden lääkkeiden tarkoitus oli vain olla vastapainona kaiken sen paloviinan hajulle, jota hän käytti. Mutta siinä hän valehteli, verhoutuen siten hämärän salaperäisyyden vaippaan.
Kaikkia laseissa ja pulloissa olevia nesteitä käytti hän päinvastoin kokeilujaan varten. Hän oli kemian avulla keksinyt uuden keinon valmistaa kalanliimaa, ja sen kautta tulisi hän täydellisesti lyömään kauppamies Mackin valmistustavan laudalta. Mackin tehdas oli perustettu jotakuinkin suurin kustannuksin, hänen kuljetustapansa oli epämukava ja hän sai raaka-aineita vain kala-aikana; sitäpaitsi hoiti koko liikettä hänen poikansa Fredrik, joka ei ollut ammattimies. Rolandsen osasi valmistaa kalanliimaa muustakin kuin kalanpäistä, vieläpä kaikesta siitäkin, jonka Mack viskasi pois. Ja juuri poisviskatusta saattoi valmistaa erinomaista väriainetta.