Ellei sähköttäjä Rolandsenin esteenä vain olisi ollut hänen suuri köyhyytensä ja avuttomuutensa, olisi keksinnöstä tullut täysi tosi. Mutta tällä paikkakunnalla saattoi hankkia itselleen rahoja vain kauppamies Mackin välityksellä, ja hänen puoleensa ei Rolandsen voinut luonnollisista syistä kääntyä. Hän oli eräänä päivänä uskaltanut huomauttaa, että tehdas tuli kosken luona liian kalliiksi, mutta Mack oli, niinkuin sellaisen suuren ja lihavan miehen sopikin, vain heilauttanut kättään ja sanonut, että tehdas oli kultakaivoksen arvoinen. Rolandsen halusi kiihkeästi saada näyttää kokeilujensa tuloksia. Hän oli lähettänyt liimaansa sekä ulko- että kotimaisille kemisteille ja nämä olivat väittäneet alkua hyväksi. Mutta sen kauvemmaksi hän ei päässyt. Nyt olisi vain pitänyt esittää maailmalle puhdas, kirkas liimaneste ja hankkia sille patentti kaikissa maissa.
Eipä ollut Rolandsen tänäänkään vain huvin vuoksi tullut laivasillalle pappia vastaanottamaan. Rolandsen lurjus aikoi senkin kautta ajaa omaa asiaansa. Jos pappi nimittäin oli rikas, panisi hän kenties jonkun verran rahaa suureen ja varmaan yritykseen. "Jolleivät muut sitä tee, niin minä ainakin!" sanoisi pappi. Rolandsen oli hyvässä toivossa.
Niin, Rolandsen oli suuri optimisti, tarvittiin perin vähän hänen innostuttamisekseen. Mutta hän kantoi myös miehuullisesti vastoinkäymiset, kukaan ei voinut sitä kieltää; hän oli kopea, jäykkäniskainen eikä lannistunut. Ei Mackin tytär Elisekään ollut saanut häntä lannistumaan. Elise oli suuri ja kaunis, ruskeaihoinen ja punahuulinen, kaksikymmenkolmivuotias. Huhuttiin, että rannikkolaivan kapteeni Henriksen ihasteli häntä salaa; mutta vuodet kuluivat toisensa jälkeen, eikä asiasta mitään tullut. Mikähän sen vaikutti? Jo kolme vuotta sitten, kun Elise Mack oli vasta kaksikymmenvuotias, oli Rolandsen alentunut täydeksi narriksi hänen takiansa ja viskannut sydämensä hänen jalkojensa juureen. Tyttö oli tekeytynyt niin rakastettavaksi, ettei ollut ymmärtänyt Rolandsenin tarkoitusta. Silloin Rolandsenin olisi luonnollisesti pitänyt pysähtyä ja vetäytyä takaisin, mutta hän astui yhä etemmäksi, ja viime vuonna oli hän käynyt suoraan käsiksi asiaan. Tytön oli täytynyt nauraa itserakasta sähköttäjää vasten kasvoja, saadakseen tämän ymmärtämään heidän välisensä erotuksen. Olihan hän antanut itse kapteeni Henriksenin vuosikausia odottaa vastausta. Silloin lähti Rolandsen suoraan tiehensä ja meni kihloihin neitsyt van Loosin kanssa. Hän aikoi näyttää, ettei hän vielä kuollut, vaikka hänet olikin karkoitettu korkeimmasta paikasta.
Mutta nyt oli taas kevät. Suuri ja lämmin sydän saattoi vain vaivoin kestää sitä. Äärimmilleen ahdisti se ihmiskurjaa ja tuoksuavilla tuulillaan täytti se viattoman ihmisen nenän.
III.
Kevätsilli alkaa liukua mereltäpäin. Nuottakunnat lojuvat veneissään ja tähystävät kaukoputkillaan merta koko pitkän päivän. Missä lintuparvi lentää ja silloin tällöin syöksähtää vedenkalvoon siinä on silliä ja syvällä vedellä käy sitä jo pyydystäminen siimoilla. Mutta nyt on kysymys siitä, aikooko silli kohota matalammille vesille, lahtiin ja vuonoihin, joihin sen voi nuotalla sulkea. Silloin näet vasta ilmaantuvat valaat ja silloin vasta syntyy eloa ja liikettä ja kovaäänisiä huutoja, kun talonpojat ja kauppalaivat keräytyvät yhteen paikkaan. Ja markkoja ansaitsee helposti, kuin hiekkaa meren rannalta.
Kalastaja leikittelee. Hän heittää veteen koukkunsa ja siimansa ja odottaa kalan vetoa, hän viskaa nuotan ja jättää kaiken kohtalon haltuun. Usein saa hän vain tappiota toisensa jälkeen, hänen kalastusvehkeensä ajautuvat kadoksiin, hukkuvat tai joutuvat myrskyn tuhottaviksi, mutta hän hankkii uudet neuvot ja kokee taas. Toisinaan kulkee hän pitkät matkat seuduilla, joissa toisten kerrotaan onnistuneen, kitkuttaa ja soutaa viikkokausia raskaita taipaleita — ja saapuu viimein perille liian myöhään — kutu on lopussa. Mutta toisinaan voi taas voitto hymyillä hänelle matkalla, pysähdyttää kulun ja täyttää veneen kiiltävillä taalereilla. Kukaan ei tiedä, ketä onni suosii, kaikilla on yhtä paljon toivomisen syytä.
Kauppamies Mack oli valmistautunut, hänen nuottansa oli jo veneessä ja hänen nuottakuntansa ei hetkeksikään ottanut kaukoputkea silmiltänsä. Lahdella kiikkui valmiina kaljaasi ja kaksi purjevenettä, äskettäin tyhjennettyinä ja uudelleen maalattuina Lofotin matkan jälkeen; nyt aikoi hän täyttää ne sillillä, jos kerran silliä rupesi kuulumaan; hänen ranta-aittansa oli täynnä tyhjiä tynnyreitä. Lisäksi aikoi hän ostaa kaiken sillin, jonka saisi; sen takia oli hän varustautunut käteisellä rahalla, ryhtyäkseen asiaan ennen hintojen kohoamista.
Toukokuun puolivälissä teki Mackin nuottaväki ensi yrityksen. Saalis ei ollut suuri, vain puolisen sataa tynnyriä, mutta tapahtuman maine levisi, ja jonkun päivän kuluttua oli samalla paikalla toinen nuottajoukkue.. Oli suuria menestyksen mahdollisuuksia.
Silloin tapahtui eräänä yönä murtovarkaus; Mackin tehtaan konttoriin. Rikos oli perin uskallettu, yöt olivat valoisan kirkkaat illasta aamuun ja pitkältäkin matkalta näki kaikki mitä tapahtui. Varas oli murtanut kaksi ovea ja vienyt kaksisataa taaleria.