Edevart rypisti kulmiaan: Enhän minä teillä syö!
Noo-o? Missäs sitten?
Asun tynnyrintekijän luona ja maksan puolestani.
Knoff oli ääneti hyvän tovin; sitten hän virkkoi kuin hyvittääkseen äskeiset sanansa: No no, en minä sillä… Missä olet ollut koko ajan? Vai Trondheimissa ja Levangerin markkinoilla. Ei, en minä suinkaan sitä tarkoittanut. Voit kyllä asua täällä talossa kuten ennenkin. Ja jos tahdot ottaa pestin jahtiin Lofooteille, minulla on kyllä sinulle tilaa tavallisen merimiehen palkalla. Mitä minun pitikään sanoa: olet kai joskus tullut käyneeksi laiva-asemalla? Onko sen paikan ihmisissä elämää ollenkaan?
Kyllä siltä näytti.
Niin, mutta jos olisit pyytänyt työtä, et olisi saanut.
En ollut työtä pyytämässäkään. Minun piti käydä täällä hakemassa säkkini.
Knoff mutisi jotakin itsekseen, ainaisen naurettavan päähänpistonsa vallassa: Ettei koko se vanha lahonnut laiva-asema osaa romahtaa mereen kaikkineen päivineen!
Nyt oli tullut se hetki, jota Edevart oli odottanut. Kokemus oli opettanut hänet ottamaan tilaisuudesta vaarin. Hän sanoi: Miksi ei laiva-asema ole täällä, teidän paikallanne?
Knoff pudisti päätään ja vastasi melkein kuin valittaen: En saa sitä tänne!