Nyt siis alkoi yleinen kalankuivaus, ja miesväkeä näkyi kallioilla yhä vähemmän, työ jäi naisten ja lasten huoleksi; Edevartinkin pikku siskot olivat mukana. Hän oli aikonut raaputtaa jahdin puhtaaksi ja maalata sen uudelleen, mutta siitä tuumasta oli luovuttava, tärkeämpää oli saada kalat kuivatuksi; aina hän saisi jonkun laittamaan ruokaa, mutta mitäpä siitäkään, kyllä hän eli kuivalla ruoalla ja kahvilla eikä huolinut valitella. Tietysti siinä hiukan laihtui, eikä hän hymyillyt usein, vain silloin kun ei voinut olla muutenkaan, mutta hänelle ei ollut suinkaan vahingoksi, että koetti pysytellä vakavana miehenä. Hänen hartioillaan lepäsi suuri vastuu, hänellä oli lasti hoideltavana, koko hänen tietonsa kalankuivauksesta olivat peräisin menneeltä kesältä, jolloin he olivat työskennelleet yhdessä Augustin kanssa, sen enempää kokemusta hänellä ei ollut, mutta siinäkin oli joka tapauksessa hyvä perustus, eikä hän säästänyt itseään opetellessaan lisää. Monet yön hetket Edevart makasi valveilla, mutta kuitenkin hän oli sunnuntaisinkin maissa katsomassa, ettei kaloille päässyt tapahtumaan mitään.
Nuottakunta oli lähtenyt matkaan umpimähkään, kun ei ollut kuulunut mitään tietoja silliparvista. Niin, Karolus saattoi huoleti jättää vaimonsa yksin kotiin, tämä oli voittanut sairautensa, söi ja nukkui hyvin; oli tullut kevät, valoisat päivät, rahaa oli virrannut taloon, Ane Maria oli jälleen nuori ja kukkea, niin, oli jo käynyt kauppiaassakin ostamassa koreita vaatteita. Häntä veti kuivauskallioille, ei siksi että hänen olisi tarvinnut tulla sinne, mutta vain sen vuoksi, että olisi saanut olla ihmisten ilmoilla, hän ei halunnut pysytellä muista erillään. Ja hän oli käynyt taas viime viikkoina oikein kauniiksi ja oli aina suu messingillä ja ystävällinen, hymyili vain sävyisästi ja ymmärtävästi, kun toiset tulivat laskeneeksi hieman karkeaa pilaa. Hän oli kai jälleen aivan terve.
Nyt tapahtui jotakin. Ei mitään merkillistä, vain sellaista pientä.
Kuivauskallioille ilmestyi vanha eukko, Ragnan isoäiti, oli jo vanha mummo ja hänellä oli kumman pienet kasvot ja pienet kädet Ragna oli kasvanut ja varttunut hänen kodissaan. Vanhasta isoäidistä ei juuri ollut enää työhön ei hän ollut edellisenäkään kesänä ollut mukana, mutta tänä vuonna, jolloin siis oli yhäkin vanhempi, hän kerran aamulla köpitti kallioille, ja siellä hän seisoi virkkamatta halkaistua sanaa. Niin, hän sai kyllä työtä, Edevart varasi hänelle kaikkein helpointa ja keveintä hommaa.
Kerran Edevart kysyi mummolta:
Miksi ei Ragna tule tänne?
Ei Ragna tule; muuta ei vanhus vastannut.
Onko hän sairaana? Eikö hän ole kotona?
Kyllä hän oli kotona.
Kun ei saanut sen parempaa vastausta, Edevart virkkoi: Niin, minä vain ajattelin, että olisihan hän voinut olla täällä missä muutkin.