He joivat kahvit aluksen kannella, haukaten rinkilää voin kera. Kuinka hyvältä se maistuikaan, virkkoi Ragna kiitollisena. Mutta ryypystä hän ei huolinut.
Kahvi virkisti heitä kumpaakin, he kävivät puheliaammiksi. He eivät kylläkään olleet niinkuin ennen, kaukana siitä, kumpikin oli suuresti muuttunut, he olivat olleet mukana elämässä. Edevart oli rakastanut Ragnaa koulussa ja sitten myöhemminkin, mutta se ei kai tainnut olla vakavampaa, tuollaista lapsellista kiintymystä vain, nyt he istuivat täällä yhdessä, mitäpä Edevartiin kuului, mitä vaiheita Ragnalla oli ollut, hän tahtoi vain säästää tyttöä eikä johtaa puhetta niihin asioihin.
Etkö tahdo käydä sisään?
Kyllä, kyllä Ragna tuli mukaan. Hänelle ei siinä ollut pienintäkään vaaraa enempää kuin Edevartillekaan. Nykyisessä tilassaan Ragna ei voinut houkuttaa ketään.
Ragna istahti piskuisen kajuutan penkille. Tuossa oli vuode, tuossa pöytä, tuossa uuni, tuossa seinäkaappi — muutapa siellä ei ollutkaan.
Nyt minä otan ryypyn, otitpa sinä tai olit ottamatta! virkkoi Edevart ollen olevinaan kovin roimaa miestä ja ottaen esiin pullon ja lasin. Ragnakin maistoi tilkkasen mietoa viinaa, eikä se näyttänyt maistuvan hänestä ollenkaan hullummalta. He puhelivat sitten hetkisen, eivät kuitenkaan mistään erikoisista asioista. Mitenhän kaikki on oikein käynytkään? Edevart tuumi itsekseen. Ragna kysyi, mitä kello oli, ja Edevart vastasi. Mutta nyt hän voisi viipyä hetkisen, että laittaisi päivällistä, ehdotti laivuri Edevart. Tyttö hymyili, pudisti päätään moiselle ahneudelle ja kysyi oliko hänen taas nälkä. — Ei juuri nälkäkään, mutta keittäminen veisi aikaa. — Mitä pitäisi päivälliseksi olla? — Tavallista merimiehen ruokaa, herneitä, lihaa ja silavaa.
Yhtäkkiä Ragnan voimat näyttivät pettävän, hän ei jaksanut enää salata asiaansa, vaan aivan parahti: Kuule, sano, mitä minun on tehtävä?
Kuinka niin?
Näethän sinä, miten asiani ovat, ja saan yksin kantaa häpeäni.
Edevart huomasi nyt toisen vihdoinkin päässeen asiaansa, mutta ei halunnut kuulla enempää, vaan vastasi kömpelösti: Mitä sinä oikein puhut? Etkö maininnut jotakin Drammenista?