Varustautuessaan kerran lähtemään kauppiaaseen hän huomasi selvästi sisartensa jäävän iloisen odotuksen valtaan. Raukat näyttivät ajattelevan: Mitäpä pari kaunista hamekangasta on semmoiselle miehelle kuin isoveli! Mutta ne merkitsivät isolle veljelle liikaakin, hän oli levoton asiansa onnistumisen puolesta.
Gabrielsenin uusi suuri kauppa oli lukossa, yksinkertaisesti kiinni. Edevart meni keittiöön, tapasi siellä palvelijatar Olgan, saman, jolla ali ollut helmivyö, ja sai hänen avullaan Gabrielsenin ilmestymään päivänvaloon.
Mitä tahdot? tämä tokaisi äkeän näköisenä. Vai kauppaan? No mennään vain. Hänen suunsa alkoi jauhaa kaiken aikaa kuin mylly: Mitäpä hän seisomaan kaiket päivät tiskin takana, ketään ei kuitenkaan käynyt, ja jos joku joskus ihmeeksi eksyikin — pyysi aina velaksi. Hän ei välittänyt mokomista ostajista. Mitä minun pitikään sanoa: onpa meillä Poldenissa hauska kunnanvaltuuston puheenjohtaja! Hänen piti olla muka paljon minua parempi, ja sitten hänen eukkonsa onkin murhaaja ja hän itse ryömii nelinkontin kuin sieluton elukka, kuulemma. Terveydeksenne olkoon! Niin, mitäs sinulle piti olla? hän lopuksi kysäisi ja oli heti valmiina mittaamaan ja punnitsemaan.
Niin, Edevart kierteli ja kaarteli kuin kissa kuumaa puurokuppia, mutta lopulta sai sentään sanotuksi, että hänen olisi saatava Lofootien matkalla tarvittavat vehkeet, mutta ettei hänellä ollut maksaa ennen kuin keväällä retkeltä palatessaan.
Juokse suolle!
Tuo nyt ei voinut olla juuri sen kummempaa kuin suora kielto, mutta Edevart ei hellittänyt vaan otti taskustaan Doppenin kauppakirjan ja näytti sitä kauppiaalle.
Mitä minä sillä? Ei se ole sadan talarin seteli. Vai vakuuksia! Täällä on käynyt pari, kolmekymmentä kaistapäätä pyytämässä talvitamineita ja tarjoamassa taloaan pantiksi. Koko kylä on polvillaan, yhdelläkään miehellä ei ole talarinseteliä taskussaan. Vai panttia? En minä voi käyttää panttia, rahaa ainoastaan, ja jollei sinulla ole rahaa, voit lähteä saman tien.
Edevart mutisi jotakin siihen suuntaan, että kyllä hänellä oli omaisuutta vaikka sadoiksikin talvitamineiksi, hän oli vain juuri sillä hetkellä pulassa —
Gabrielsen: Itsekin olen pulassa. Tulin rakennuttaneeksi tämän kirotun paavinlinnan kaupakseen, ja siinä löin kynteni poroon, keikahdan koreasti nurin päivänä tai toisena, odotan vain, milloin on töppöset vasten taivasta. Pitäisikö minun olla Isä Jumala kaikille, jotka ovat kiipelissä? En ole kuullut mokomaa. Painu kotiisi, kuta pikemmin sitä parempi. Hornan tuuttiinko olet syytänyt kaikki ansaitsemasi killingit? Etkös ollut täällä viime kesänä oikein jahdin kapteenina, sinulla oli alukset ja lastit ja kaikki! Vai talvitamineet? Koetahan ajatella: Itse saan tavarat kuukauden tunnustetta vastaan, sinun pitäisi saada ne velaksi neljäksi, viideksi kuukaudeksi. Niin. Ja ehkä et palaa elävänä koko Lofootein matkaltakaan.
Edevart: Siinä tapauksessa teillä on kokonainen pikkutila panttina.