Sovittiin kaupoista, Gabrielsen lienee loppujen lopuksi havainnut kullan edullisemmaksi säilyttää kuin kankaat, jopa melkein rahan veroiseksi maksuvälineeksi. Hän muuttui hieman sävyisämmäksi alkaen taas toimittaa: Kuulehan, se Joakim, se veljesi, olisi hirtettävä! Sanon sen ihan suoraan. Hän sai täällä viime talvena sen silliapajansa ja teki kaikki ihmiset hulluiksi. Saimme turmeluksen ruumiiseemme mies kuin mies, itse en ollut hitustakaan toisia parempi. Herra varjelkoon, millaista aikaa, kaikki kallistui, päiväpalkat kohosivat niin, ettei sillä ollut enää mitään määrää, meistä tuli ykskaks rikkaita, ja silloin ostettiin mitä vain silmiin osui, syydettiin rahaa kaksin kourin. Sitä ihanuutta kesti muutaman kuukauden ajan, mutta sitten oltiin taas köyhiä, asiat huonommin kuin ennen, sillä turmelus istui yhä ruumiissamme. Minulle jäi vähän jotakin hienoa ulkomaan juustoa — mitäs sillä? Mutta mitä luulet minun tehneen? Pistin sen poskeeni! Niin juuri, viimeistä nokaretta myöten. Sitä se turmelus tekee. Vai tuumitko, että se olisi muuten homehtunut? Eikö mitä, olisinhan voinut lähettää sen pappilaan, olisin kuitannut sillä papinmaksuja. Mutta syötiin se eukon kanssa makeihin suihin. Ja luuletko sinä minun silti elävän sen kauemmin? Pikemminkin päinvastoin, sillä siinä juustossa oli mato poikineen. Ei, ei kukaan elä hienoilla ja hileillä ruoilla kauemmin kuin yksinkertaisilla! Mutta sen voit sanoa veljellesi, että jos joskus vasta saa silliapajan nuottaansa, hänellä ei ole asiaa pyytämään minua sähköttämään hänelle ostajia, siihen en rupea, sen verran ainakin olen oppinut.
Edevartin hankkiutuessa lähtemään Gabrielsen pidätti häntä vielä hetkisen jatkaen puhetulvaansa: Ihan minua naurattaa se uusi kunnanvaltuuston puheenjohtaja. Tie — eikö meidän olisi muka rakennettava tänne tietä, että päästään ihmisten ilmoille? Se meidän olisi pitänyt tehdä silloin, kun meillä oli rahaa, ja jos minä olisin ollut puheenjohtajana, se olisi tehtykin. Pidättekö siellä Poldenissa Karolusta todella hulluna? Ei hän ole yhtään sen hullumpi kuin sinä tai minä! Hahhah! Kyllä hän osaakin, kaikki on pelkkää silmänlumetta, on eri tavalla mielissään, kun pääsi eroon eukostaan, joka ei antanut hänelle yön lepoa eikä päivän rauhaa. Mutta syöttipä teille siellä Poldenissa vaikka pajuköyttä, kaiken otatte täydestä. Karolus kunnanvaltuuston puheenjohtajana! Mutta tee niinkuin minä sanon, kaada miehelle sangollinen kylmää vettä niskaan, niin on ihan viisas taas. Eipä silti, eihän hänestä viisasta saa tekemälläkään, sellainen ei hän ole kuunaan ollut eikä hänestä sellaista koskaan tulekaan. Voit sanoa sen vaikka toisillekin!
Edevart lähti. Olga oli pujahtanut salaa pihalle tahtoen jutella hetkisen. Hän oli ollut odottamassa, oli tyttöjen tavalliseen tapaan jättänyt työnsä sikseen ja tullut pihalle. Edevart oli toki nuori poika, Olga tunsi hänet, kauppapaikassa ei saanut enää nähdä nuoria miehiä joka päivä. Olga oli peseytynyt ja koristautunut tähän tilaisuuteen, mutta hänellä ei ollut enää helmivyötä eikä kureliiviä, ei liioin tupsuja kengissä; kaikki hienoudet olivat menneet, tässä oli enää pelkkä tummasilmäinen tyttölapsi, joka toivoi pientä hauskaa hetkeä. Tanssittaisiinko Poldenissa ensi jouluna? Silloin Edevartin piti muistaa kutsua hänet sinne. Tulivatko vieraat laivurit taas keväällä? Reiluja miehiä, kokonaisen talarin antoivat pelimannille, ikään kuin se ei olisi raha eikä mikään. Ragnalle kävi kyllä hullusti kun hankki itselleen lapsen, mutta Ragna oli niin typerä, oli liian nuori, ei osannut pitää varaansa. Oli sentään Jumalan onni, että lapsi pääsi pois täältä pahasta maailmasta. Sanovat isoäidin kuristaneen sen kuoliaaksi.
Mitä sinä puhut?
Niin olen kuullut kerrottavan. Vanha isoäitikin varmaankin arveli, ettei hänellä ollut varaa elättää molempia, sekä lasta että äitiä, siksi teki tekosensa. Etkö ole kuullut siitä? Se on totta, sinähän olet ollut poissa koko ajan, mutta kaikki sitä puhuvat. Mitä minun pitikään sanoa, minne sinä sitten menit jahteinesi kun lähdit täältä? Vai Trondheimiin. Minäkin olen yrittänyt Trondheimiin, mutta se ei näytä olevan niinkään helppoa, saa sitten nähdä. Etkö luulisi jonkun laivurin ottavan minua matkaansa, jos he tulevat tänne takaisin? Niin, sinä kai purjehdit taaskin omalla jahdillasi, mutta et huoli minusta mukaasi, eikä ihmekään, sillä sinulla on tietenkin mielitiettysi jossakin etelän puolessa, niin että otat hänet mukaasi, älä yritäkään kielellä…
Kotiin tullessaan Edevartilla ei ollut kultasormusta sormessaan, mutta hän tunsi itsensä rikkaammaksi ja onnellisemmaksi kuin lähtiessään, hänellähän oli tuomisina kaksi hamekangasta, eikä Kleivan Josefina osannut muuta kuin pyörittää päätään niin mainiolle kankaalle. Pikkutytöt olivat tietysti koko ajan tienneet, että kun Edevart milloin kävi ostamassa jotakin, se oli aina kaikkein parhainta lajia.
<tb>
Sovittiin niin, että Edevart lähtee Lofooteille kalaan Karoluksen kahdeksan hangalla ja hänen tamineissaan. Karolus suostui siihen, hän oli jo muuttunut sen verran viisaammaksi, että ymmärsi kaiken puhutun sanan, jopa vähän enemmänkin: niinpä hän varmasti huomasi miesten epäilevän häntä, sen vuoksi hän oli olevinaan kuin ei hänellä olisi ollut mitään sitä vastaan, että sai jäädä kauniisti kotiin veneensä ja varuksiensa ollessa ansiomatkalla, niin, hänestä tuli lopulta oikein helkkarin viisas mies, hän selitti, ettei kunnan asioilta jäänyt aikaakaan kalastusmatkalle lähtöön. Siitä hetkestä hän istui uskollisesti tavailemassa arkistoa ja asiakirjoja, osoittamatta millään tavoin aikovansa repiä ainoaakaan paperia palasiksi.
Edevart ei ollut tyytyväinen asioiden menoon, ei sinnepäinkään, hänestä ei tullut, kun oli lähdettävä toisen miehen veneessä ja varuksissa, juuri tavallista palkkalaista kummempi, se vain oli erona, että hän oli päällysmies, mutta mitäpä se merkitsi miehelle, joka jo oli ollut laivurina? Mutta eipä ollut valinnan varaa. Jos kalastus onnistui hyvin, hän ansaitsisi hyvät rahat tälläkin tavoin, ja hänhän tarvitsi välttämättä rahaa, oli ruvennut hautomaan omaa suunnitelmaansa.
Ei hänen suunnitelmansa ollut suuri eikä merkillinen, mutta hänen oli päästävä pois Poldenista. Johonkin parempaanko? Niin, Herra tiesi, ehkä johonkin parempaan. Täällä ei voinut enää olla.