Koko perhe oli koolla tuvassa. Huhu oli kulkenut tulijoiden edellä ja houkutellut kaikki koolle. Oli tullut useita naapureitakin, Ezra, tuo sukkela merkillinen villikissa, pari naapurin eukkoa, Karolus itse ja taisi olla vielä joitakuita muitakin. Avatessaan oven ja yrittäessään tupaan säkkeineen August huomasi oitis sen käyvän mahdottomaksi, tupa oli niin pakaten täynnä väkeä. Toverukset laskivat kantamukset selästään maahan ovenpieleen ja astuivat sitten tupaan.
Neljä henkeä nousi heti istumasta tehdäkseen heille tilaa.
Älkää huoliko — älkää huoliko! he huusivat kiellellen näyttääkseen oikein vaatimattomilta ja ystävällisiltä.
He pääsivät istumaan, kun Joakim ja Ezra istuutuivat pöydälle.
Hieman nololta tuntuva hiljaisuus.
Vihdoin Joakim, joka istuu pöydällä heilutellen koipiaan pisamaisena irvihampaana niin kuin ennenkin, avaa suunsa: Aioitteko tuoda kuormat mukananne tupaan?
Joku muukin vetää arkaillen suutaan nauruun. Vanha isä virkkaa hämillään ja neuvotonna: — kovin isot kuormat!
Joakimilla oli koulussa saatua viisautta yhä vielä pää täynnä. Hän kuiskasi Ezralle, niin että kaikki kuulivat: Jaottakaamme maahan huoneemme ja rakentakaamme ne avarammiksi!
Karolus, kunnanvaltuuston puheenjohtaja, huomautti arvokkaasti: Ei tarvitse: Minun tuvassani luulisi riittävän tilaa.
Muutkin olivat samaa mieltä ja ehättivät puhumaan puheenjohtajan mieliksi: Sinun tuvassasi, niin — kyllä siinä tilaa riittää!