Teodor: Sitä minä en vain ymmärrä, mistä sinä sait kaikki nuo tavarat!
August pysytteli vaiti salaperäisen näköisenä, mutta joku toinen kuulija ehätti sanomaan: Niin, tietysti sinun pitäisi saada urkituksi se tietoosi, mutta eivätpä tulleet ne kalat! Ja August oli kuin Herran kukkarossa. Hän ei suinkaan suistanut kultaista suutaan, vaan päästi mielikuvituksensa hillitönnä laukkaamaan. Herra nähköön, sitä vasta kelpasi kuulla! Ja Edevart salli ystävänsä viettää riemuvoittojaan.
Mikä sen Intian kuninkaan nimi taas olikaan? kysäisi Edevart. Hän kysyi vain siksi, että poldenilaiset saisivat kuulla eriskummaisen intialaisen nimen.
Mutta August muisteli mielessään: Oliko se Ahab? En oikein muista. Kuinka voisin muistaa kaiken maailman kuninkaat ja kansat, jotka olen nähnyt? Se ei mahdu yhden miehen pääkoppaan. Mutta johdatitpa mieleeni jotakin, mitä tapahtui kirkkaana kuutamoyönä siellä missä Pretoria ja Columbia yhtyvät —
Niin mitkä yhtyvät? kysyi Teodor.
Etkö osaa pitää suutasi supummassa! tiuskaisi joku harmistunut kuuntelija Teodorille.
Kysyin vain, mitkä ne yhtyivät.
Pretoria ja Columbia. Kaksi suurta jokea. Ne ovat kumpikin laajoja kuin oikea meri ja syöksyvät vastakkain kuin olisivat kiukuissaan puskusilla. Pauhu kuuluu penikulmakaupalla sisämaahan, ja ilma on vaahtoa ja kuohua niin sakeana, että sillä paikalla on ikuinen auringonpimennys. Nyt Teodor voisi kysyä, mistä ihmiset siellä saavat valoa. Ja tavallasi oletkin oikeassa. Mutta heillä on ainoastaan kuunpaistetta. Mutta sellaista kuunpaistetta, että se on ihan toisenlaista kuin meidän, niitä ei voi verratakaan keskenään sillä se on kirkasta kuin meillä kirkkain auringonpaiste. — Siellä minä jouduin kävelemään kullassa.
Kullassa? huudahti Edevart itsekin innostuneena.
Niin, hyvä ystävä, ihan puhtaassa kullassa! En aluksi ymmärtänyt sitä, mutta kun tulin katsoneeksi maahan, niin eivätkös saappaani olleet yltyleensä kuin kullatut! Koetin ravistella ja iskeä kantapäätä tantereeseen, mutta kultaus ei vain lähtenyt. Silloin ymmärsin, mitä oli tehtävä. Lähdin niiltä jalkojeni sijoilta kahlaamaan joen yli laivaan, ja heti kun olin laivaan päässyt, ilmoitin asian kapteenille. Mutta kukaan ei olisi uskonut sanojani, jolleivät olisi nähneet minun saappaitani.