Ikään kuin Martinus siten saisi lehmänsä elävänä takaisin!
Pitäisikö sitten teidän mielestänne antaa Skaaron maata yhdessä lehmän kanssa?
Mokoma ajatus pöyristytti kyläläisiä, kaikkien mielestä se oli kauheaa, mutta minkäpä siinä mahtoi? Asia pääsi taas nukkumaan nahkoihinsa. Ezra oli siirtynyt Augustin puolelle ja puhui innokkaasti suon, sen hornan silmäkkeen, kuivattamisen puolesta. Mutta Ezrankin puhe kaikui kuuroille korville. Mitäpä muuta hänelle siis neuvoksi kuin jatkaa navetan rakentamista ja tehdä se neljälle lehmälle, koska jo kerran oli asettanut nurkkakivet siltä varalta.
Mutta vihdoin sitten tapahtui sellaista, joka sai mielet kääntymään Augustin suunnitelman puolelle. Sunnuntaina näet kuului iltapuolella jälleen suosta huutoa, tällä kertaa kaksi huutoa peräkkäin.
Nyt ei voitu enää pysyä toimettomina. Jotakin oli tehtävä. Huudot kuuluivat täsmälleen samalla kellonlyömällä kuin edelliselläkin kerralla; ihmiset tulivat kiinnittäneeksi huomionsa siihen, että se oli sama hetki, jolloin laivuri Skaaro suohon upposi. Nyt hän siis huusi pelastusta, kukaan muukaan ei huutaja voinut olla. Että hän tällä kerralla huusi kahdesti, se taas johtui siitä, että hän oli suuressa ahdistuksessa ja sielun tuskassa, kun suohon hänen toverikseen oli tullut lehmä, sieluton elukka.
Vuohia paimentamassa ollut tyttö ryntäsi taas suin päin kotiinsa, kirkkomiehet kuulivat huudot omin korvin. Ezra säntäsi silmät narrillaan kylään ja heittäytyi pitkäkseen maahan selittäen, että hänen täytyy luopua koko uudispaikan raivuusta; eihän kukaan kristitty ihminen voi elää ja asua moisessa hornan loukossa!
Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Karolus puuttui silloin kohta asiaan oikein toden teolla ja lähti pappilaan kysymään neuvoa. Hän otti Joakimin mukaansa siltä varalta, että tulisi jotakin kirjoitettavaksi tai että yleensä tulisi tehtäväksi jotakin monimutkaista ja vaikeaa.
<tb>
Suolla on työssä monta miestä, koko kylän miesväki. On kirkas kesäpäivä, ei siis tarvitse pelätä vaaraa. Miehillä on välttämättömän tärkeä työ tehtävänä. August johtaa kaikkea; hän on pingottanut nuoran viivasuoraan rannasta harjuun, ja nuoraa pitkin kaivetaan ojaa. August itsekin on täydessä työn touhussa, ei suinkaan säästä itseään. Ei hänellä enää näykään sikaria hampaissa eikä punaista huivia vyötäisillä. Hiki valuu virtanaan, miestä näyttää aivan kuin ajamalla ajavan eteenpäin jokin salainen tarve korvata jokin laivuri Skaaro vainajalle tehty kolttonen. Siksi hän on niin innoissaan, niistää nenänsä sormiinsa ja pyyhkii sormet housuihinsa. Kaikki hienous on nyt tiessään.
Miehet eivät puhu työn aikana montakaan sanaa, ja senkin vähän he kuiskaavat hiljalleen, koska ovat näin juhlallisessa toimituksessa.