Kuta lähemmäksi pohjatonta silmäkettä tullaan, sitä varovammin miehet painavat lapiota turpeeseen. Eihän voi tietää, mihin lapio saattaa sattua. Ezra on miehistä ensimmäisenä ja lapioi pois päällimmäisen turvekerroksen, hänen kintereillään tulevat muut pitkänä jonona. Jokainen on aina etumiestään yhtä turvekerrosta syvemmässä; takimmaiset melkein häviävät piiloon ojan pohjalle.
Ezra on jo pääsemässä määränpäähän. Hän latoo suon pinnalle seipäitä ja lautoja, koko suo hyllyy alla hänen seistessään niiden päässä ja pistäessään turvetta lapiolla. Hän silmää kerran taakseen nähdäkseen, onko saatavissa apua jos tarvitaan, minkä jälkeen hän etenee tuon petollisen paikan kohdalle. Hän ei saa lapioonsa muuta kuin liejua; hän sysää petollisen vihreän mättään syrjään, mutta lieju täyttää jo samassa silmänräpäyksessä sen paikan. Hänen lapionpistoistaan ei näy jälkeäkään, sama kuin jos loisi lapiolla sakeaa velliä. Hän menee pohjattoman paikan yli ja tapaa taas lujan maan, jota rupeaa kaivamaan. Päästyään nuoran päähän hän päästää lähimmän miehen tilalleen kiertäen itse miesjonon loppupäähän. Niin August on työn järjestänyt.
Päivän ollessa puolessa näkyy jo leveä, musta ura ujuvan suon poikki, ja iltaan mennessä työ on melkein puolessa. Kaivajat palailevat hiljalleen puhellen kotiinsa. He ovat saaneet kaivetuksi neljä lapionsyvyyttä pohjattomaan silmäkkeeseen asti tapaamatta vieläkään muuta kuin liejua. Vesi juosta solisee iloisesti pitkin suurta ojaa.
Aamunkoitteessa uusi yritys. Silloin tapahtui jotakin.
Jonon etumainen mies huudahti ja hyppäsi ojan pohjasta sen reunalle. Oliko hän tavannut jotakin? — Oli kyllä, jotakin sitkeää, ikään kuin vaatetta. — Teodor, joka oli seuraavana, irvisti ivallisesti, tarjoutuen itse rupeamaan etumaiseksi, hän tahtoi näyttää, mimmoinen mies hän on! Teodor pisti lapiolla pari kertaa, ja näkyviin ilmestyi pyöreähkö esine. Eihän tuo ole sen kummempi kuin puunjuuri! hän sanoi tarttuen siihen kiinni heittääkseen sen pois ojasta. Mutta sepä ei lähtenytkään, ja Teodorin käsi luiskahti siitä irti. Samassa hän tuli pyyhkäisseeksi liejun siitä pois — mutta näkemänsä sai hänet kauhistuneena perääntymään, sillä hän huomasi pidelleensä kourassaan vainajan kättä.
Niin, Teodorin kävi hullusti, hän rupesi voimaan hirveän pahoin, tyhjensi itsensä typö tyhjäksi kumpaakin tietä. Oli koko mies aivan menehtynyt. August tuli paikalle hänen ohitseen.
August oli ainoa koko miesjoukosta, joka uskalsi luoda lapiollaan liejun pois ruumiin ympäriltä, jotta se olisi saatu ilmoille. Augustissa oli miestä katsomaan vaikka ruumista silmästä silmään.
Ihmeen hyvin laivuri vainaja olikin säilynyt. Lieju oli estänyt häntä mätänemästä, ruumiista ei tuntunut uhoavan muuta kuin mudan hajua. Vaatteet olivat pysyneet vahingoittumattomina, kultasormus oli sormessa. Käsivarret, jotka olivat levällään, täytyi varovasti painaa yhteen. Toinen saapas oli poissa jalasta. Ruumis lepäsi pohjakalliolla vain kolme syltä maanpinnasta jonkinlaisessa hiidenkirnussa. Hiidenkirnun halkeamasta kumpuili vettä, siinä oli siis lähde.
Miehet saivat hilatuksi ruumiin kovalle maalle, huuhtoivat sen puhtaaksi mudasta ja peittivät sen vaatteella. August valitsi joukosta pari miestä, jotka lähetti kotiin tekemään arkkua.
Nyt siis oli pahin jännitys lauennut, ja muutamat miehet puhelivat siihen suuntaan, että työ olisi lopetettava. Ezra intosi, että sitä on vielä jatkettava, mihin hänellä olikin erikoiset syynsä; hän meni valittamaan hätäänsä Augustille. Mitä kummia? ihmetteli August, työkö lopetettava? Ei puhettakaan, tuo pohjaton silmäke oli kerta kaikkiaan laskettava kuiviin, ettei ainoakaan elävä olento enää voi hukkua siihen!