August oli tosiaan väsynyt lastaustyöhön, sen kuuli kaikesta. Hän kaipasi taas vaihtelua. Älä murehdi minusta! oli hänen tapana sanoa. Ei, ei hän joutunut hevillä pulaan, hän pystyi työhön jos toiseenkin. Ei ollut kylläkään kirjanoppinut eikä muu maailman viisas, mutta osasi tarttua melkeinpä mihin tahansa, ja kun ei ollut koskaan laiskana, hän kävi täydestä siinä missä toinenkin. Hän oli levoton kuin lintu, kuin taivaan lintu. Uudessa paikassa hän saattoi aina aloittaa alusta.
Hän jutteli edelleen heidän kiivetessään rantatöyrästä: En ole suinkaan tuottanut sinulle häpeää täällä, älä luulekaan. Puhuin ensin Romeon kanssa ja kerroin hänelle kaikki itsestäni, että olin sekä purjehtinut maailman ympäri että ollut jahdin laivurina ja että osasin venättä ja mitä vain. Romeo ei ottanut minua ollenkaan hullummin vastaan, vaan lupasi, että saan jäädä tänne, mutta pyysi kuitenkin käymään toimistossa tervehtimässä hänen isäänsä. Tein työtä käskettyä. Seuraavana aamuna sitten pesin naamani kolmessa vedessä peräkkäin, ja minulla oli kultakello taskussa ja sormessa kultasormus kiivetessäni toimistoon. Ukko tuntui pitävän minusta ja rupesi sävyisästi juttelemaan: Hyvää huomenta, kapteeni! Mutta silloin arvasin Romeon jo puhuneen minusta joten ehätin oikaisemaan pysyäkseni rehellisen miehen kirjoissa: Ei toki sentään niin, olen vain merimies ja kauppias ja osaan monta kieltä ja olen purjehtinut maailman ympäri ja ollut maanviljelijänä Trøndelagenissa — mutta kapteeni en ole. — Sinulla on ollut laiva? kysyi ukko. — Vain jahti, vastasin siihen. — Sehän on sama asia. No, sinäkö tahdot jäädä tänne joksikin aikaa? Hyvä, onhan tässä suurenpuoleinen kauppapaikka ja yhä se vain on laajenemaan päin, niin että tarvitsen juuri sinunlaistasi miestä päällysmieheksi, johtamaan kaikkia lastaus- ja purkaustyötä ja vähin auttamaan kaupassakin, kun milloin on paljon asiakkaita. Niin! että saat jäädä tänne heti tällä puheella. Niin ukko sanoi, ja siitä lähtien olen ollut täällä. Mutta ajatteles, että se Magnus, heittiö, kävi kateelliseksi, kun minut korotettiin sellaiseen arvoon ja kunniaan ja tehtiin hänen ja kaikkien muiden päällysmieheksi, ei ole, mokomakin marakatti, siitä päivin voinut minua kärsiä. Tuollainen pahanpäiväinen puotirotta, joka juoksee hiirtä pakoon! Kyllä minä hänelle vielä näytän, mistä Taavetti olutta osti, pelkään hänen varastaneen kelloni.
No mutta eihän nyt kummia! Miten niin?
Ainakin minusta siltä näyttää.
Entä sormuksesi? Eihän sinulla enää ole sormustakaan.
Mitäs siitä, vastasi August verkkaan ja hiukan kuin nolona. Tiedän kyllä, missä se on. Mutta varmasti hän otti kelloni kun kerran käytiin kalassa.
Kalassa?
Niin, kerran vain huvin vuoksi. Oli kesä parhaillaan, mitä kaunein poutapäivä, ja ihan tyyni. Meidän piti mennä uistelemaan herrasväelle kalakeitto. Mutta parhaillaan uisteltaessa tuli äkkiä tuulenpuuska, ja tiedäthän, ettei minusta ole venemieheksi. Tuuli kiihtyi, rupesi satamaan rakeita, nousi oikea myrskynpuuska. Silloin minua alkoi pelottaa, mutta se tulen korvennettava Magnus ei kuin nauroi minulle vasten silmiä. Oletko kuullut mokomaa? Ja kun heittäydyin veneen pohjalle ja pitelin laidoista kiinni, niin eikös ruvennut syytämään kaiken maailman haukkuma- ja pilkkasanoja niskaani kuin turkin hihasta. Kyllä minä hänelle vielä näytän, sen saa uskoa. Mutta sillä matkalla häivyin kellostani.
Ehkä se luiskahti taskustasi?
Helkkari hänet tietäköön. Mutta kai se silloin olisi löytynyt veneen pohjalta. Mutta ei. Etsin kokasta. Ei sielläkään… Käydään muuten sisään kuulemaan, minne pääset asumaan.