Niin! tämä vastaa heinäladosta. Mene takaisin vuoteeseesi, lapsi, tulen heti! ja Lovise Magrete sukaisee kiireesti vaatetta päälleen ja tempaisee loput kainaloonsa.
Edevart huomaa ensin vähän nolostuen, ettei hänellä ole paljonkaan yllään. Mutta samassa toisen ujostelemattomuus tarttuu häneenkin, ja hän suutelee Lovise Magretea puristaen tämän syleilyynsä.
Lovise Magrete hymyilee kuin hurmiossa:
Rakastan sinua niin — — —
Äiti! kuuluu valittava ääni kutsuvan pihalta.
Hyvä Jumala, yhäkö se lapsi on siellä? kuiskaa Lovise Magrete lähtien kiireesti.
Aamulla varhain Edevart soutaa noutamaan ruokatavaroita. Hän palaa takaisin aamupäivällä tuoden tullessaan kaiken maailman hyvyydet: on sekä tuoretta ja höystettyä että suolattua ruokaa. Lovise Magrete on taas ihastuksissaan purkaessaan kaiken kääreistään, kiittää Edevartia ja huutaa Haabjørginkin katsomaan.
Edevart on ylpeä kiitoksista, mutta virkkaa sentään hiukan ujona: Eihän tämä ole mitään siihen verrattuna, mihin te olette tottuneet.
Niin, mutta täällä kotona en ole koskaan saanut mitään näin kallista ja näin hyvää! vastaa Lovise Magrete samalla hermostuneesti itkien. Rinkilöitä, varikoista, vuohenjuustoa, ei maailmassa! Koko tänä aikana en ole saanut maistaa vuohenjuustoa, niin että voit itse arvata… Viimeksi sain sitä Karellissa; meillä itsellämme ei ollut sellaisia herkkuja, olimme niin köyhiä. Lapsilla ja minulla ei ollut juuri mitään, emme aina saaneet edes kylliksi syödäksemme. Voit kuvitella… Miten monet muistot ovat tänäkin aamupäivänä johtuneet mieleen! sanoo Lovise Magrete yhä itkien.
No, Haabjørg, joko olet nähnyt kosken? kysäisee Edevart keskeyttäen.