<tb>

Koitti toisia, samankaltaisia päiviä. Parin viikon aika kului suuren onnen ja suuren rakkauden lumoissa. Edevart kävi noutamassa ruokaa kauppapaikalta maksaen kaiken käteisellä sisarten lähettämillä rahoilla. Ihanaa laiskurinelämää; Edevart ei osannut parempaa toivoakaan. Hän haki käsiinsä Augustin ja souti tämänkin Doppeniin, jotta hyvä toverikin saisi lausua paikasta painavan mielipiteensä. Niin, tuumi August, on niitä nähty huonompiakin, paljonkin huonompia paikkoja. Olen nähnyt ihmisten asuntoina bambumajoja; ne olivat pyöreitä kuin ympyrä ja katonräystäs oli maahan asti, mutta asuipahan niissäkin ihmisiä. Mutta mitä sinä oikein tällä Doppenilla…? Et voi täällä elättää enempää kuin lehmän tai pari, etkä voi tilaa laajentaakaan.

August tervehti Lovise Magretea ja puhui tämän kanssa englantia. Se kävi suurenmoisesti, toinen ei tahtonut olla huonompi toistaan. Kumpikin tunsi hiukan New Yorkia, mutta August — tietysti! — vain muutamia satamakatuja. Haabjørgille tuli hänestä heti kuin ihmeotus, lapsi kun ei ollut koskaan nähnyt semmoisia hampaita, tyttö tahtoi aina vain pysytellä Augustin edessä odottamassa, että tämä aukaisisi suunsa. Äiti lopulta jo suuttui ja selitti: Hän tahtoo vain pyytää sinua mukaansa koskelle. Mitään muuta hän ei tarkoita, ja Edevart ja minä olemme jo ihan väsyksiin asti siellä käyneet. — Come along! sanoi August. — Älä päästä hänen kättään hetkeksikään! huusi Lovise Magrete vielä heidän jälkeensä.

Mutta August ei tehnyt sitä matkaa tyhjän takia, hänen päässään sikisi oitis uusi tuuma: Saisit koskeen kerrassaan mainion myllylaitoksen, vähintään viisi kiviparia, hän selitti Edevartille. Voisit jauhaa siinä kymmenen pitäjän viljat, ja sinusta paisuisi rikas mies!

Minulla on enemmän kuin tarpeeksi tietämistä siinäkin, mitä minulla on kotona Poldenissa.

Edevart oli oikeassa. Kotipuolen asiat olivat viime aikoina alkaneet hiukan huolettaa, sillä hän oli saanut nuoremmalta sisareltaan kirjeen, jossa tämä pyysi häntä kotiin. Pauline ei lähettänyt enää juuri lainkaan rahoja, sillä kauppa kävi vain nimeksi, kun tärkeimmät tavarat olivat lopussa. Miksi ei Edevart hankkinut uusia entisten tilalle? Hosea sisaresta puheen ollen — — — Ezrallahan oli nyt kotinsa uudispaikalla ja lehmät ja viljelykset ja kaikki, eikä hänellä ollut ketään apunaan. Joakim oli kotona möyrimässä maata, mutta isä oli Nordvaagenissa katsastamassa lennätinlinjoja. Pahinta kaikesta oli, että jauhot, kahvi ja tupakka olivat lopussa, sillä silloin ei kukaan enää käynyt ostoksilla heidän kaupassaan, ja kuului sellaisia kuiskeita, että Gabrielsen oli aikeissa ryhtyä jälleen käymään kauppaa, vaimonsa nimissä. Mutta ei suinkaan Edevartin tarkoituksena ollut, että heidän oli pantava telki ovelle? Olisihan ilmeinen häpeä, jos he joutuisivat vararikkoon niin kuin Gabrielsenin oli käynyt…

Edevart siis sai muistutuksen siitä, että hänellä oli puuhia ja hommia kotipuolessaan, joten hänen täytyi keksiä tässä jokin keino. Hän ilmaisi huolensa Augustille, ja tämä kohta miettimään päänsä puhki. — Olisipa minulla vain nyt ne laatikot, jotka menivät ahventen hyviksi meren pohjaan! hän tuumi ruveten heti hautomaan suurenmoisia suunnitelmiaan, mitä kaikkea hän siinä tapauksessa olisi tehnyt.

Edevart pysytteli paremminkin maan pinnalla ja huomautti vain: — Olisit kai voinut käyttää varasi muuhunkin kuin minun auttamiseeni.

Mitäh? August aivan närkästyi. Luuletko sinä, etten minä olisi antanut sinulle vähintään puolta kaikesta? Ikään kuin et itse olisi tehnyt minulle samoin. Ole ääneti, vähintään puolet!

Olisipa hauskaa tietää, suostuisiko Romeo antamaan minulle vielä tavaroita niiden lisäksi, jotka jo olen saanut? tuumi Edevart alakuloisena.