Niin, me puhuimme Amerikasta, kertoi Lovise Magrete astuessaan veneeseen. Lorensen aikoo palata takaisin, ei viihdy enää täällä. Enkä sitä ihmettelekään.
Kuinka niin? Edevartin ääni kuulosti kylmältä.
Kuinkako niin? Hänhän oli ehtinyt tottua siihen maahan ja sen elämään, ja siellä on kaikki aivan toisenlaista. Hän sanoo aikoneensakin vain pistäytyä katsomassa, miltä täällä näyttää.
Vai niin. Entä oletko sinäkin täällä vain "pistäytymässä"?
Minäkö? Lovise Magrete ymmärsi, että hänen oli sovitettava äskeiset sanansa, niin että hän puheli hymyillen: Ei, minuun nähden asia on toinen. Olet tainnut jo kauan odottaa meitä? Voi raukkaa! Sillä miehellä oli paljon kerrottavaa kaikesta, niin että tulimme viipyneeksi pitkään. Ja sinä vain istuit täällä veneessä odottamassa!
Ei se mitään.
No minä koetan pyytää anteeksi, virkkaa Lovise Magrete katsoen
Edevartiin veitikkamaisesti.
Kaikki siis hyvin. Mutta tultaessa lahden pohjukkaan ei Lovise
Magrete malta, taaskin nähdessään Doppenin silmiensä edessä, olla
huudahtamatta: Voi herranen aika, kuinka pientä täällä kaikki onkaan!
En olisi uskonut, että kaikki oli näin pientä.
Edevart valahtaa kalpeaksi ja kysyy katkerasti: Joko sinusta kaikki on taas liian pientä?
Lovise Magrete katsoo säikähtäneenä Edevartiin ja alkaa valittaa: Voi enhän minä sitä tarkoittanut… Kuule, Edevart, minä puhun väliin kovin tyhmästi. Onhan se toki aina tarpeeksi suuri minulle, mutta minusta näytti vain, näin veneestä… en tarkoittanut — — –