Tämä näky se oli syynä siihen, että jakkara äkkiä singahti kattoon ja putosi pöydälle ja rikkoi kuppeja ja laseja. Ensin se. Sitten August tempasi käteensä pöydältä pöytäveitsen ja hyppäsi nurkkaan armastelevan parin kimppuun. Se vaikutti heti: nuorukainen kiljaisi kauhuissaan, päästi tytön irti ja ryntäsi ovelle; ja samassa toverikin juoksi ulos hänen jäljessään. Ravintola tyhjeni melkein tyhjäksi, ei ollut enää ketään muuta, kenen kimppuun hyökätä. August jäi tuijottamaan henttuunsa, aseettomana miekanheiluttajana, tylsänä, sanattomana ja typeränä.
Ei se ollut mitään! sanoi Mattea koettaen hymyillä.
Emäntä tuli keittiöstä hieman peloissaan vaatien olemaan hiljaa hänen talossaan. Hän ei suoraan ajanut uloskaan Augustin kaltaista miestä, hyvää luvattoman viinan kuluttajaa, mutta hänen täytyi nyt kuitenkin pyytää tätä olemaan kiltisti, maksamaan ja lähtemään pois. Saattoihan August sitten palata takaisin.
Antakaa tuo veitsi minulle!
August oli todella vielä sen näköinen kuin olisi yhä tahtonut tehdä lopun muutamasta miehestä, mutta vähitellen hän talttui. Eihän tässä nyt oltu karhuntapossakaan; hän ojensi voittoisan sapelinsa emännälle.
Mattea puuttui jälleen puheeseen: Ei se ollut mitään, ymmärräthän, minä juuri ja juuri tunnen hänet, hän on Ofootista, laivurin poika. Hänen nimensä on Nils.
Jaha, vai niin -? sopersi August.
Emme me tehneet mitään, juttelimme vain, intti Mattea. Emme tehneet yhtikäs mitään.
Eikö hän suudellut sinua? Näinhän minä.
Ei, ei, hulluko sinä olet! huudahti Mattea. Se oli paljasta pilaa. Lopulta Mattea puhui, ikään kuin hän tuskin olisi ollut koko päivänä Nilsin kanssa siinä nurkassa, ja tämä sai Augustin aivan päästään pyörälle ja typerryksiin. Niin, no, eihän hänellä ollut päässään kovin monta silmää, kaksi korkeintaan, mutta niillä hän toki näki! Mutta Mattea hääri hänen ympärillään, puhui hänelle nöyrästi ja sai hänet taas istuutumaan maksaessaan. Kun August puhui uudesta pullosta, joka piti saada mukaan, se annettiin hänelle, ja kun hän kietaisi kätensä tytön vyötäisille ja pyysi pientä hellää ystävyyden osoitusta, hän sai senkin. Sanalla sanoen, Mattea ei olisi voinut olla rakkaampi. Ja tämä näyttikin lohduttavan Augustia.