Mutta hänen noustessaan lähteäkseen näytti kiukku taas saavan hänet valtaansa ja hän vaati tyttöä vannomaan, ettei huoli Nilsistä eikä kenestäkään muusta koko maailmassa —
Kyllä! vastasi tyttö paikalla. Sen vannon, sen saat uskoa.
Niin — sillä jollet niin tee, saat antaa sormuksen takaisin, sanoi
August.
Tyttö oli vetävinään sormusta sormestaan ja rupesi itkeä tuhertamaan. Moinen taipuvaisuus teki Augustiin huomattavan hyvän vaikutuksen, ei puuttunut paljoa ettei hän itsekin olisi alkanut kyyneliä vuodattaa, ja hän sanoi: Saat pitää sormuksen toistaiseksi! Eikös se ollut niin, hän kysyi Edevartilta, että hän on nyt luvannut minulle ikipäiviksi uskollisuutta ja rakkautta?
Edevart piti sitä suurena kunniana, että hänkin sai olla mukana leikissä, ja vastasi: Niin juuri, olinhan minä tässä todistajana.
Saat panna pääsi pantiksi siitä, että asia on niin! vastasi Matteakin liikutuksesta itkien. Minä en enää tässä maailmassa katso häneen, en minuuttiakaan!
Sitten saat pitää sormuksen! vastasi August auliisti.
Mutta Edevart näytti kuitenkin pitävän toverinsa kihlausta hiukan epävarmana. Heidän ollessaan lennätintoimistossa hän kysyi hiljaa, eikö ollut parempi jättää sähkösanoman lähettäminen huomiseen? Vai miltä sinusta itsestäsi tuntuu? hän lisäsi, peläten loukkaavansa miestä, joka oli purjehtinut maailman ympäri.
Ei, nyt minä ostan sen veneen! vastasi August jyrkästi. Kuulithan sinä, mitä tyttö lupasi!
Mutta miten minä pääsen kotiin?