Höyrylaivalla, vastasi August. Hän tuhrasi pilalle monta lomaketta, sai sähkösanoman vihdoinkin valmiiksi ja lähetti sen, vastaus maksettu. Hän oli nyt jonkin verran selvinnyt.
Lähdetäänkö nyt sitten veneelle ja rupeaako August levolle, nukkumaan? Ei, tuhatkertaa ei! Hän on vapaa mies, hän on itse aikansa määrääjä, ja hänellä on rahoja taskussaan. Eipä silti, että hän olisi aikonut sirotella rikkauttaan ympärilleenkään ja ostaa hyödyttömiä tavaroita, mutta hän halusi esimerkiksi hankkia mustan verkatakin, jota saattaisi käyttää sulhastakkinaan, ja kauan hän oli kaivannut revolveriakin —
Mikä se on? kysyi Edevart.
Etkö sinä tiedä? Sillä ammutaan. Pistooli.
Eikö pyssy olisi parempi? Mistäpä minä tiedän.
Ei ole. Se ei mahdu taskuun. Olisipahan minulla pöytäveitsen asemesta vain ollut revolveri, niin olisit nähnyt! August selitti vielä, mitä kaikkea muuta hän tarvitsi: Kellonperistä oli kultaus kulunut pois, ulkomailla ei vähäpätöisinkään kapteeni eikä perämies käyttäisi semmoisia — pois ne ja uudet tilalle. Hän tahtoi näyttää Mattealle, mikä hän oli miehiään! Jossakin kaupassa hän oli vielä huomannut hanurin, jossa oli kaksi riviä näppäimiä ja paksut silkkilenkit, vallan erinomaisen pelin, joka häntä miellytti.
Mutta osaatko sinä soittaa? kysyi Edevart.
August vastasi paremmuutensa tietäen: Niin, mitäs luulet?
Edevart ei uskonut, hän epäili. Mutta oli se sentään mies tuo August, jos vielä osaisi soittaakin!
Edevart ei aikonut ostaa niin muhkeita kapineita kuin hänen toverinsa oli luetellut, mutta oli hänkin suunnitellut, mitä hankkisi: monivärisen paidan, jossa oli rinnassa punonnaisia, lakin, jossa kiiltonahkainen lippa. Jos nimittäin kannatti. Kummallekin sisarelle täytyi ostaa hamekangas, pikkusiskojen oli tapana kiittää kädestä, kun saivat jotakin, kainoudesta sanattomina.