Sitten konttorikirjat. Sisar näytti ne veljelleen. Hän oli merkinnyt varoiksi ainoastaan sen, mikä oli varmaa rahaa sinä päivänä, jona ofotilainen sai kalansa kuivatuksi ja maksoi kuivaajille tilin. Ja kaupasta kertyneet käteiset Pauline oli lähettänyt Edevartille.
Äänettömyys. Edevart ei ottanut vielä siitä masentuakseen, mutta silloin Paulinen täytyi ilmaista koko totuus.
Hän ei voinut sitä enää kauempaa salata: Gabrielsen oli uudestaan ryhtynyt pitämään kauppaa!
Vai niin, tuumi Edevart. Vai aikoo hän yrittää uudelleen?
Niin aikoo, ja tällä kertaa vaimonsa nimissä. Tuttavat menivät takuuseen. He aikovatkin käydä kauppaa oikein suurellisesti, kuten olen kuullut, eikä meillä kohta käy enää ristinsielua.
Edevart istui puoleksi avatun laatikon laidalla kuunnellen valmista. Odotettuaan hetkisen turhaan vastausta Pauline kysäisi: Mitä meidän on tehtävä?
Hankittava uusia tavaroita.
Olisi ollut kovin hyvä, jos olisi saatu uusia.
Mitä tarkoitat? ihmetteli Edevart muka kovin kummastuen. Kirjoitat vain pitkän luettelon kaiken maailman tavaroista, mitä haluat tänne kauppaan, sitten ei muuta kuin annat luettelosi minulle!
No sitten! ihasteli sisar silmät loistaen. Tuo isoveli oli sentään aina isoveli!