Toverukset lähtivät toisten mukana kotiin kahdeksanhangassa. Matkalla Joakim kertoi ofotilaisen, vanhan jahdin laivurin, purjehtineen ykskaks matkoihinsa maksamatta työväen palkkoja. Oli luvannut lähettää rahat jälkeenpäin etelän puolesta. Siinä nyt kaikki kalankuivaajat saivat pitkän nenän ainoaksi palkakseen koko kesän raadannasta!

Asia on sillä tavalla, puuttui Teodor puheeseen, että jollei meidän nuottakuntaa olisi onnistanut Kvæ-vuonolla, ei mikään mahti olisi pelastanut Poldenia! Teodor oli pakahtua ylpeydestä, hän oli ansainnut hyvästi rahaa eikä suinkaan kätkenyt kynttiläänsä vakan alle. Hän oli ostanut uudet roimasaappaat, joissa oli punaiset varrensuut, niin että hän oli komea katsella. Mutta August ei ollut häntä näkevinäänkään.

Kiusallinen ajatus, että Joakimin oli täytynyt panna rahansa kauppaan, jottei saanut käyttää niitä uuteen navettaansa! Mutta siihenkin tottui vähitellen, ja Edevart antoi Paulinelle helmisormuksen, jottei hänenkään olisi tarvinnut tulla aivan tyhjin käsin. Ja tottahan toki, Herra nähköön, ilmestyisi jotakin, millä hän taas voisi kohottaa arvoaan ihmisten silmissä. Joakim ei ollut mitään huomaavinaan, vaan lainasi hevosen ja vedätti tavarat rannasta kauppaan, avasi pakkalaatikot ja kääröt ja vieritti tynnyrit kellariin puhellen koko ajan leikkisästi isolle veljelle, miten hän muka aikoi kiskoa vaivoistaan kunnollisen päiväpalkan. Pauline täytti kaupan hyllyt ja laatikot ja käveli kovin mahtavana tiskin takana.

Olettepa ostaneet tavaroita oikein enemmänkin, virkkoi Edevart.

Tuo Joakimhan se… vastasi Pauline kuin anteeksipyydellen.

Mikäpä siinä auttoi? tämä tuumi. Ei tässä saanut Paulinelta siunaaman rauhaa.

Vai et saanut minulta siunaaman rauhaa?

Niin, voitko uskoa Edevart! Ihan heittäytyi pitkäkseen lattialle ja potki ja huusi kuin veitsi kurkussa!

Kyllä sinä osaat! nauroi Pauline.

No ihan kuin olisi saanut raivonpuuskan! jatkoi Joakim järkähtämättä.