Joakimin mentyä Pauline sanoi: Ethän voi tarkoittaa mitä sanot!
Edevart huomasi menneensä liian pitkälle, niin että vastasi hiljaa: Ei, ei, niin on kuin sinä sanot. En enää oikein itsekään tiedä, mitä ajattelen.
Antakaa te Edevartin olla rauhassa, huudahti isä ääneen. Hänellä on niin paljon ajateltavaa.
Muuta ei tarvittu. Nuo isälliset sanat tunkivat suoraan sydämeen. Edevart vavahti, hänen jäykkyytensä suli siihen paikkaan. Hänen täytyi kääntyä poispäin salatakseen mielenliikutustaan.
Pauline sanoi, ennen kuin lähti tuvasta: Kuule, Edevart, ota pois rahasi! Ethän sinä voi lähteä markkinoille ilman rahaa.
<tb>
Ja tietystikin kaikki oli taas kohta hyvin. Kumpikaan puoli ei ollut tarkoittanut pahaa. Mutta siinä Joakim teki viisaasti — se oli oikein kuin taivaan antama vihjaus -, että sai lähdetyksi tuvasta ennen kuin oli lennättänyt tuolin tai jonkin muun sopivan esineen veljensä päähän.
Edevartin täytyi saada mies avuksi viemään venettä markkinoille. Hän oli joskus tuonnoisena talvena purjehtinut monet pahat matkat Norjan pohjoisrannikolla, mutta ei koskaan näin kovassa lastissa, ja Länsivuono, jonka poikki hänen nyt oli yritettävä, oli joka tapauksessa Länsivuono, siitä hänellä oli kyllä kokemusta. Hän pyysi mukaansa Karolusta, mutta Karolus ei aikonut lähteä koko markkinoille. Eipä silti, että kunnanvaltuuston puheenjohtajalla olisi noihin aikoihin ollut erikoisen paljon puuhaa kunnan asioiden hoidossa, mutta kirkkoherra oli vihjaissut sinnepäin, että hänen vaimonsa Ane Maria ehkä piakkoin pääsee pois vankilasta. Minulla on kerrottavana sinulle, Karolus, iloinen uutinen, niin kirkkoherra oli sanonut menneenä sunnuntaina, en voi sanoa vielä mitään varmaa, mutta joka tapauksessa koettavat saada vaimosi vapaaksi, jotta hän pääsee takaisin luoksesi! Todellakin niin iloinen uutinen, että se ihan salpasi hengityksen; Karolus vaipui syviin mietteisiin eikä koskenut ruokaan tultuaan kirkosta kotiin. Sen perästäkin oli ollut niuhasyöntinen ihan vain paljosta ajattelemisesta, ja kun Edevart pyysi häntä mukaan markkinamatkalle, hän pudisti päätään eikä luvannut lähteä. Mitäpä hän sinne rehkimään, nuo tuollaiset olivat perheettömien miesten hommia. Ota toveriksesi Teodor tai Ezra. Edevart huomautti, että perheellisiä miehiä nämäkin olivat; Karolus myönsi sen todeksi, mutta virkkoi samassa, ettei heillä ollut ristiä kannettavana! Edevart ei ymmärtänyt koko asiasta mitään.
Eikä hän tietystikään saanut Ezraakaan lähtemään mukaan. Edevart ei huolinut edes mainita Ezralle koko asiasta. Tällä oli parastaikaa senkin seitsemät kiireet, oli juuri uusi pieni sarka kuokittavana ennen kuin sai hevosen. Pohjattomasta suosta oli tullut hänelle pohjaton työn ja puuhan lähde.
Teodoria Edevart olisi kaikkein viimeiseksi halunnut mukaansa, mutta muutakaan neuvoa ei ollut. Tämä tuli itse tarjoutumaan veneeseen; hänen oli välttämättä päästävä markkinoille ostamaan yhtä ja toista. Teodor vetelehti kylällä tekemättä mitään, oli harmaan ja ruokkoamattoman näköinen mies. Jos nutusta lähti nappi, hän pisti puutikun tilalle, mutta jalkinevehkeet hänellä olivat hyvät, roimasaappaat, joissa oli punaiset varrensuut, ja hän kerskaili ummet ja lammet viimekesäisillä nuottaosuuksillaan, joilla hän ja muut miehet olivat pelastaneet Poldenin. Hän ei ruvennut turhia suremaan, vaikka toinen tasku oli tyhjä eikä toisessa ollut mitään, mutta kultasormus hänellä oli yhä sormessaan. Pään puolesta hän ei olisi ollut ollenkaan tielletulematon, oli vain niin saamaton ja veltto miehekseen.