Oli siinäkin aviopari! Teodor ja Ragna olivat kumpikin Poldenissa syntyneet ja kasvaneet. Kumpikin oli köyhää väkeä, kummatkin laiskoja, epärehellisiä ja köyhiä, mutta eivät suinkaan typeriä. Oliko heillä hidas ymmärrys ja sitäkin vähän? Ei lainkaan, he olivat aika sukkelia, nokkeliakin tavallaan; Ragna oli koulussa ollut ensimmäinen. He osasivat kyllä hiiviskellä kylällä ovelasti sieppaamassa yhtä ja toista, osasivatpa vielä taitavasti peittää jälkensäkin, ja siihen jo tarvitaan sekä ymmärrystä että kekseliäisyyttä. Heidän hökkelinsä oli kurjan näköinen, niin ettei sinne hevin pistänyt nenäänsä, ja kerran kahdessa vuodessa tuli lapsi lisää, mutta kuitenkaan ei näyttänyt siltä kuin heidän elämänsä olisi muuttunut sen kurjemmaksi. Hekin osasivat hymyillä ja laskea leikkiä, ja Ragnahan vasta hymyilikin kauniimmin kuin kukaan muu somasti kaartuvilla huulillaan. Ei heidän elämänsä ollut kehuttavaa, kaukana siitä, mutta hekään eivät tienneet kaivata parempaa, joten päivät saattoivat kyllä kulua tuottamatta ylivoimaisia ikävyyksiä ja suruja. Heidän elämänsä olisi voinut olla vielä paljon hullummallakin tolalla.
Kun oli päätetty, että Edevart lähtee markkinoille, niin eikös Ragnankin päähän pistänyt pyrkiä mukaan. Mutta mitä sinä otat päällesi? ihmetteli Teodor, et suinkaan voi tuollaisenakaan lähteä? Enpä kylläkään, myönsi Ragna, ja niin hänen täytyi luopua aikeesta. Mutta kumpikin he olivat yhtä kevytmielisiä, yhtä herkkiä noudattamaan päähänpistojaan. Vene ei kantanut enää yhtään henkeä lisää, ja miten lasten kävisi? Mutta hamekankaan tuon sinulle markkinoilta, lupaili Edevart. Kuinka hyvä sinä olet! ihasteli Ragna. Sitten voin taas näyttäytyä ihmisten joukossa ja käydä kirkossakin.
Ragna rukka! Hän oli sentään kovin kärsivällinen köyhyydessään. Hän olisi voinut käyttää kirkkovaatteita arkisin, jos vain olisi syntynyt niin varakkaaksi. Ja sen sijaan että nyt kaikki halveksivat häntä huonona ihmisenä, olisi kirkkoherralle ollut kunniaksi, jos sellainen ihminen olisi istunut kirkonpenkissä saarnaa kuuntelemassa.
Edevart ei voinut koskaan unohtaa, kuinka hän kerran lapsena oli auttanut Ragnaa etsimään lumesta kiiltävää nappia. Siinä oli kruunu, se oli kaunis ja kiiltävä nappi, tytölle oikein aarre. Yhä vieläkin tunsi Edevart mielensä liikuttuvan nähdessään Ragnan, hänen kävi tätä niin sääliksi. Ragnalla oli ihmeellisen sievät kädet, sillä tämähän oli sellainen epäkelpo, joka ei tehnyt niillä juuri mitään. Ja mitäpä hän olisi niillä erikoista tehnytkään? Kurjuus oli kerta kaikkiaan saanut hänet kynsiinsä, ja hän oli käynyt veltoksi nähdessään sen auttamattomasti vain kasvavan kasvamistaan. Teodor saattoi sanoa vaimolleen näinkin: Kun kerran kävit viime yönä Karoluksen perunakuopassa, niin olisit voinut yksin tein ottaa sen verran, että olisivat riittäneet koko viikoksi! Mihin Ragna saattoi vastata: Niinpä kyllä, kumpikin voisimme tehdä paremmin kaiken mitä teemme!
IX
Vuosi vuodelta ihmiset tapaavat toisensa markkinoilla. Sitä nyt vielä puuttuisi, että heidän täytyisi jäädä sitä huvia vaille! Siellä on nuoria tyttöjä villapusero yllä ja kirkasvärinen huivi päässä, ja ne, jotka ovat mielestään parempien ihmisten lapsia, yrittävät — hieman arastellen — ottaa hatun päähänsä. Henrik Sten, se hurjapää, tulla porhaltaa purjeveneellään ypö yksin, kiinnittää veneensä rantaan, pyyhkii kenkänsä ja harppaa maihin. Eide Nikolaisen, seppä, täysin oppinut tromssalainen, kävelee laivasillalla edestakaisin komeillen hiuksista punotuilla, kultalukollisilla kellonperillä. Seppä on kova tappelupukari ja aika naissankari, tummaihoinen kuin peikko, kuten yleensä kaikki sepät, ja tunnettu käsivoimistaan, niin että heittää tyttönsä tanssissa korkeammalle kuin kukaan muu. On siellä sentään vanhempaa ja vakavampaakin väkeä, emäntiä, jotka ovat säästää kituuttaneet voita ja juustoa markkinoilla myytäväksi, sekä isäntiä, jotka ovat tulleet ostamaan venettä.
Vielä on verraten hiljaista, sillä on vasta vähän väkeä. Ei kuulu hanurinsoittoa eikä muutakaan metakkaa.
August on tullut hyvissä ajoin ja ottanut myyntikojun haltuunsa, latonut tavarat siististi hyllyille ja pannut kaiken kuntoon, mutta kun ei ole vielä paljonkaan väkeä ja hän itse levoton sielu, hän pistää kojun muitta mutkitta lukkoon ja lähtee hummaamaan. Meripoika on rantalomalla!
August koetti saada Edevartia tähystimeensä ja huomasikin tämän oitis kun tämä oli tullut. Edevart ei ollut kovinkaan mielissään toverinsa nähdessään, sillä häntä pelotti, että tämän asiat olivat huonolla tolalla; jos olisi paksu lompakko pullottanut Augustin taskussa, tämä tuskin olisi laskenut itseään lomalle.
He purkivat tavarat nelihangasta ja veivät ne myyntikojuun. Niin, tässä minun tavarani nyt ovat! sanoi August viitaten hyllyihin, en saanut kokoon niin paljon kuin olin ajatellut. — Ei siinä todellakaan ollut paljon, vähän kankaita, ompelutarpeita, nappeja ja hakasia, karkeita pumpulilankoja, villaliinoja, huiveja; oli hyvä asia, että Edevart toi kokonaisen venekuorman tavaroita, sillä Augustilla ei ollut juuri mitään, ei todellakaan juuri mitään.