Sitä en ikinä tee!
Pelkäät kai minun tulevan kummittelemaan? Älä huoli, en minä niitä enää tarvitse; en tule vaatimaan niitä takaisin. Aivan sama asia kuin Skaaron kultasormus; yhtä autuaana hänkin voi nukkua ilman kultasormusta! Ota pois, Edevart, minun hampaani, ei minulla ole muutakaan sinulle annettavaa. Eivätkä nekään ole mitään, ei niillä olisi maksua tarpeeksi siitäkään, että löytäisit minulle papin; ehkäpä hampaissa hyvinkin on ihan huonoa kultaa, kissankultaa —
Joku kuului käyvän ovessa. Lääkäri ja kaksi muuta miestä. Missä hän on? kuului lääkäri sanovan. Eikö tänne saa tulta? Tuokaa hänet lähemmäksi ovea!
August painaa hädissään haavaansa, niin että lääkärin täytyy väkisin vetää hänen kätensä pois. No niin, verta paidassa ja rinnassa, mutta nyt näkyy vuotavan enää aivan vähän, ei siis mitään vakavaa. Lääkäri kysyy, menikö puukko syväänkin? Kyllä meni syvään, vakuutteli August. Miten syvään? Sitä August ei osaa sanoa. Hengittäkääpä vähän! käskee lääkäri. August tekee työtä käskettyä. Lääkäri pistää koettimen haavaan, mitatakseen sen syvyyttä. August puree hammasta, koskee kauheasti. Ei haava ole syvä, sanoo lääkäri, mutta August hymyilee katkerasti väittäen kivun tuntuvan selässä asti. Niin kyllä, myöntää lääkäri, mutta olet maannut vedossa tuolla nurkassa.
Haava puhdistetaan spriihin kastetulla vanutukolla. August ei voi olla valittamatta kun haavaa kirveltää. Hänet sidotaan kunnolleen, kannetaan takaisin nurkkaan ja asetetaan mukavasti hyllyiltä kaikessa kiireessä siepattujen kangaspakkojen varaan. Maksaessaan lääkärille Edevart kysyy: Onko se vaarallista? — Eikö mitä, hän saa vastaukseksi. Ei lainkaan vaarallista. Haavan pitää vain saada rauhassa parantua.
Saadessaan kuulla mitä lääkäri sanoi August vain hymyili katkerasti. Parina ensimmäisenä vuorokautena hän ei tehnyt muuta kuin hymyili katkerasti, mutta myöhemmin, kun haavaa rupesi kutkuamaan ja huomatessaan sen rupeavan menemään umpeen hän reipastui ja rupesi kertomaan, miten kaikki oli tapahtunut. Eikä hän säästänyt sanojaan ivaillessaan miestä, joka on pistävinään puukolla eikä osaa tehdä sitä sen paremmin. Olisipahan tämä tapahtunut jossakin toisessa maassa!
Tietysti oli taaskin jutussa mukana naisihminen, itse eläintenkesyttäjätär, jonka ystäväksi August oli päässyt. Viimeiset päivät miekkonen oli uskollisesti pysytellyt sirkuksen tienoilla, ja annettuaan näytteen mestarillisesta hanurinsoitostaan hän oli lupautunut esittämään sirkuksessa taidettaan, joka tunti yhden "numeron". Nainen oli siitä ollut hänelle kovin ystävällinen, sallinut suudellakin. Augustin piti soittaa kaikkein mahtavinta marssiaan juuri kun hän tuli sisään ja sitten keskeyttää soittonsa kesken tahdin, niin että syntyi kuolonhiljaisuus juuri kun kesyttäjätär ehti hirmuisine petoineen keskelle näyttämöä. Se temppu oli lähtöisin Augustin omista aivoista, oli sen oppinut suuressa maailmassa liikkuessaan. Kaikki oli järjestyksessä, sirkustirehtööri oli luvannut Augustille kaksi talaria iltapäivästä. Sitten hän oli kirjoittanut komeat julisteet Augustin esiintymisestä ja ripustanut ne teltan ovelle riippumaan.
No hyvä. August soitti, ja hänen tanssi-iltana saavuttamansa maine houkutteli sirkukseen uutta yleisöä tunti tunnilta. Tuo hänen keksintönsä, että äkkiä lopetti soiton kesken tahtia ihan kuin itse äkkiä kauheasti pelästyneenä, pani kylmät väreet karsimaan katsojien selkäpiitä, tirehtööri sykerteli käsiään ja kaunotar oli ihastuksissaan. Niin, kaikki sujui niin hyvin, ettei paremmasta apua. Mutta sitten sattui pikku harmi: Kolmannen näytöksen aikana tuli nuori mies, eläintenhoitaja, sanomaan Augustille suoraan, että pitäköön kyntensä erossa siitä naisesta! — Ohoh! vastasi August vain ja näytti toiselle hieman kultahampaitaan. — Nuorukainen selitti, että se nainen oli hänen vakituisensa. — Sitähän minä en ikinä usko, sanoi August puolestaan, se on vasta pitkä valhe! Tästä elukoidenhoitaja kimmastui ja alkoi kiroilla ja vannoa, että Augustin käy vielä ohraisesti — kunniani kautta! — Niin minkä kautta? kysäisi August härnäillen. — Kunniani kautta! — Vai on sinulla sellainenkin! oli August sanonut nauraen, niin että kaikki kulta varmasti näkyi. Ei, kuulehan, pidä pienempää suuta: vertaisillesi voit puhua tuolla tavalla — mene matkaasi!
Ja mies oli lähtenyt.
Nyt August soitti viimeistä kertaa sinä iltana, ja hän soitti kuin olisi henki ollut kysymyksessä. Hän tahtoi voittaa itsensä ja kajautti itsensä Napoleonin marssin, jota kukaan ei ollut ennen kuullut. Sitten hän lopetti taas kesken tahdin niinkuin ennenkin. Mutta kun nainen oli näyttänyt kaikki temppunsa karhun ja suden kanssa, tulikin odottamaton lisäys: August soitti marssin loppuun tämän poistuessa näyttämöltä. Se oli ylimääräistä, sitä ei kukaan ollut osannut odottaa. Katsojat taputtivat käsiään huutaen naista esiin; tämä tulikin ja kiitti useita kertoja, ja August soitti. Lopuksi hän painoi hanurin aivan kasaan ja lähti. Nyt hänen piti saada palkkansa.