August tuli näyttämön taakse. Nainen oli siellä odottamassa ja kavahti liikuttuneena kaulaan, oli ihan silkkaa hellyyttä ja rakkautta. Mutta silloin eläintenhoitaja syöksyi Augustin kimppuun, iski puukolla ja oli samassa tiessään.
Nyt syntyi aika hämminki. August lysähti kasaan, oli saanut tarpeekseen, mutta kuuli kuitenkin huudettavan ja touhuttavan ympärillään. Sirkustirehtööri itse ryntäsi paikalle, sitten tuli mies, jolla oli kultanauha lakissa, poliisi. Mutta tästä ei ollut suurtakaan apua, sillä hän sai kohta hevosenlantaa silmiinsä, niin että hänen täytyi juosta lääkäriin pelastaakseen näkönsä.
Kuka sitä heitti? tiedusteli Edevart. Toinen eläinten hoitajako?
Ei, ei siellä ollut kuin yksi sellainen. Tiedätkös, tuumi August, luulen melkein, Herra paratkoon, että kunhan heittäjä ei vain olisi ollut se nainen; tahtoi tietenkin pelastaa miekkosensa. Hyi semmoista naista!
Entä mitäs sitten tapahtui?
Siitä en tiedä paljonkaan, mutta kyllä joku katsojista tuli apuun ja kantoi minut tänne. Kävivät hakemassa lääkärinkin… ystävällistä väkeä, en tuntenut… Niin, niin, ihan hyvin olisin voinut päästä hengestäni siinä paikassa. Nyt sinä saat käydä hakemassa talarini sirkuksesta, itselläni ei ole killinkiäkään.
Ettei vain sirkus liene matkustanut eilen pois samalla kuin kaikki muutkin! vastasi Edevart. Minä käyn katsomassa.
August huusi vielä Edevartin jälkeen: Ota samalla minun kelloni siltä naiselta! Hän sai sen lainaksi.
Edevart kiiruhti matkaan, mutta tuli kohta takaisin. Tietysti sirkus oli mennyt menojaan. Edevart pudisti toverilleen pahan kerran päätä: Sen tien annoit mennä kellosi, joka oli ihan uusi!
August tuntui itsekin tuumivan, että helkkarin ikävä juttu, mutta minkäpä sille mahtoi? Tyttö oli pahassa pulassa, kun ei ollut kelloa, niin ettei tiennyt, milloin hänen aina piti tulla näyttämölle. Saattoiko August siis olla sellainen kitupiikki, että kielsi häneltä kellon? Ei siitä muuten tullut suurtakaan vahinkoa, sillä kello kävi huonosti, seisahtui tuon tuostakin.