Siis neljä, siis neljä! matki Joakim raivoissaan. Mutta viittä siitä ei tule ainakaan, ei vaikka pakahtuisi.
Sitten yksi uusi ensi vuonna, silloin niitä on viisi, sanoi Edevart siirtyen samalla varovasti kauemmas. Senkö vietävää sinä siinä visertelet uusista lehmistä? Edevart virkkoi ikään kuin torjuen: Ka, Pauline itse kertoi. Ja onhan sinulla viisi pilttuutakin.
Joakim seisoi hetken äänetönnä. Paulineko? hän sitten äännähti. Mitä ihmettä Pauline tietää koko asiasta? Ahaa, hänkin on teidän kanssanne samassa juonessa; olipa hyvä, että sain sen tietää. Onko mokomaa kuultu! Mutta eivätpä nämä koljat joutuneetkaan Paulinen pataan, siitä saa olla huoleti! Vien nämä heti pois ja annan oikeille kunnon ihmisille! Niin sanoen Joakim lähti navetasta ja piti sen varansa, että tuli sivuuttaneeksi Augustin siksi läheltä, että yletti sipaista tätäkin koljalla vasten naamaa.
Silloin kaikkien kolmen täytyi jo nauraa, vaikka Joakimin nauru tuntuikin hieman väkinäiseltä. Hän harppaili pitkin askelin Martinus vainajan tuvalle ja ripusti kalat ovenkääkään riippumaan…
Tietystikään ei tallin purkamisesta tullut mitään. Joakimin täytyi malttaa mielensä ja odottaa, kunnes sai hevosen. Hänen täytyi sietää yhtä jos toistakin Augustilta, joka aina oli kaiken koiruuden alku ja juuri. Niinpä Joakimin oli mahdoton estää Augustia kyhäämästä muutamana kesäisenä yönä somaa kanakoppia, jossa oli orret ja kaikki, tallin viereen, mutta niin, että kanat pääsivät vapaasti talliin ja navettaan elukoiden pilttuisiin. Tästä hullutuksesta Pauline emäntä sanoi hänelle salaa sulimmat kiitokset luvaten korvaavansa sen jotenkin, mutta Joakimin vaatiessa selitystä August vastata töksäytti: Ka, onko sitten sanottu kirjoissa tai kansissa, ettei kanoja saa olla kenelläkään muilla kuin Gabrielsenilla?
August oli lakkaamatta menossa niinä päivinä, jotka vielä viipyi Poldenissa. Hän kävi kunnanvaltuuston puheenjohtajan Karoluksen puheilla vaatien postilaatikolleen postipysäkkiä. Niin, August ei enää aikonut sietää nykyistä olotilaa. Laatikko oli ollut seinässä muutamia viikkoja, mutta yhtään ainoaa kirjettä ei siihen ollut vielä tullut, mihin oli syynä ainoastaan postipysäkin puute. Miten Joakimkaan saattoi enää tulla toimeen? Joakimille tuli sanomalehti, eikä hän voinut saada sitä muuten kuin käymällä sen joka sunnuntai jalan syten kirkolta hakemassa. Hitto sellaiseen urakkaan ryhtyköön! Asia täytyi ottaa käsiteltäväksi kunnanvaltuustossa. Joakim piti pöytäkirjaa, ja hän oli luvannut sommitella sen kaiken parhaimpaan muotoon: Polden oli laaja paikkakunta, ympäristöseutujenkin liikenne kävi sen kautta. Kirkkoherra, nimismies ja muut, jotka kirjoittivat monen monet kirjeet vuodessa, korottakoot äänensä ja vaatikoot postipysäkkiä! Puheenjohtajan, Karoluksen, täytyi ensimmäisenä olla asiassa mukana, hän kun tuon tuostakin kirjoitteli amtmannille ja hallitukselle Poldenin asioista. Entä kauppa sitten, toiminimi Edevart Andreassen, Pauline, joka lähetteli kirjeitä ja suuria rahasummia tavarantoimittajilleen läpi vuoden! Ei siinä enää muu auta, toimitti August; kyllä meidän on saatava tänne Poldeniin oma postipysäkki!
Niin. Ei Karolus väittänyt vastaankaan; kyllähän se oli oikein ja kohtuullista, hän ottaa asian käsiteltäväksi ensimmäisessä valtuuston kokouksessa. Karolus tuumi: Ja kiitos vain sinulle, kun tulit ajatelleeksi asiaa; minulle voi tulla tärkeitä kirjeitä lähetettäväksi minä päivänä tahansa, ja nyt joudun kanniskelemaan niitä taskussa, että vääntyvät koirankorville ja likaantuvat, ennen kuin saan ne matkaan. Kyllä asia on pantava vireille, minusta se on ihan kiireellinen…
Mutta voi puheenjohtaja Karolus parkaa! Varmastikin hän aikoi tehdä voitavansa, ja hyväntahtoinen ja valmis hän oli auttamaan, mutta ruudinkeksijä hän ei ollut koskaan ollut. Ja nyt hän vielä oli ollut syvissä ajatuksissa ja mietiskelyissä, niin että jo nykyisissäkin asioissaan hänellä oli enemmän kuin tarpeeksi tietämistä. Oli pidettävä huoli talosta, heinänteko oli ovella, eikä ollut odotettavissa muuta apua kuin Teodor, jolla oli kohju ja joka muutenkin oli sellainen puolikuntoinen. Nyt vielä Ane Maria tulee kotiin, Karolus oli saanut siitä varman ilmoituksen, ja miekkonen pohti ja tuumi loppumattomiin ja pikkuseikkoja myöten, miten hänen on tehtävä, kun vaimo tulee kotiin. Mutta postipysäkki — se oli varmasti saatava!
Saahan nähdä, kun tulen takaisin! sanoi August.
Aiotko matkaan?